Tanskan kuningas Frederik X ja kuningatar Mary tekivät valtiovierailun Suomeen 4.–5. maaliskuuta 2025. Vierailua isännöi tasavallan presidentti Alexander Stubb yhdessä puolisonsa Suzanne Innes-Stubbin kanssa.


Presidenttipari vastaanotti kuningasparin valtiovierailuun kuuluvin seremonioin tiistaina 4. maaliskuuta Presidentinlinnan edustalla. Linnan pihalla kuultiin Suomen ja Tanskan kansallishymnit, jonka jälkeen presidentti Stubb ja kuningas Frederik X tarkastivat kunniakomppanian. Seremonioihin kuuluu myös delegaatioiden tervehtiminen.

Kaksipäiväisellä valtiovierailulla painottuivat Suomen ja Tanskan yhteistyön tiivistäminen entisestään niin kahdenvälisesti kuin puolustusliitto Naton jäseninäkin. Esillä olivat muun muassa puolustus ja kriisinkestävyys sekä vihreä siirtymä.
Presidentinlinnassa käydyissä virallisissa keskusteluissa olivat esillä muun muassa Suomen ja Tanskan kahdenväliset suhteet, pohjoismainen yhteistyö, Itämeren alueen turvallisuustilanne ja tuki Ukrainalle.

Keskustelujen jälkeen Peilisalissa allekirjoitettiin Suomen ja Tanskan puolustusministeriöiden välinen kahdenvälistä puolustusyhteistyötä koskeva yhteisymmärryspöytäkirja sekä yhteistyölinjaus siviilivalmiutta ja resilienssiä koskevan yhteistyön tiivistämisestä.
Kuningasparin ohjelmassa oli tiistaina myös Helsingin pormestari Juhana Vartiaisen isännöimä lounas kaupungintalolla, vierailu eduskuntaan ja tapaaminen eduskunnan puhemies Jussi Halla-ahon kanssa sekä tapaaminen pääministeri Petteri Orpon ja hänen puolisonsa Niina Kanniainen-Orpon kanssa Kesärannassa.


Iltapäivällä vuorossa oli vierailu Merihaan kallioväestösuojassa yhdessä presidenttiparin kanssa ja seppeleenlasku Hietaniemen hautausmaalla.
Yhteisen ohjelman lisäksi kuningatar Mary vieraili Uudessa lastensairaalassa yhdessä rouva Suzanne Innes-Stubbin kanssa.


Valtiovierailun ensimmäinen päivä päättyi presidenttiparin isännöimään juhlapäivälliseen Presidentinlinnassa.
”Olemme kummatkin olleet maidemme päämiehiä vuoden ajan, Te Tanskassa, minä Suomessa. Samassa ajassa maailma on muuttunut enemmän kuin 30 viime vuoden aikana yhteensä”, presidentti Stubb sanoi puheessaan.
”Mutta emme saa luopua toivosta. Nyt on aika toimia. Yhdessä. Juuri nyt tarvitsemme ystäviä, joihin voimme luottaa. Ystäviä, jotka ymmärtävät toisiaan. En usko liioittelevani, jos sanon, että me pohjoismaalaiset tunnemme yhteenkuuluvuutta enemmän kuin koskaan ennen.”





Päivällisellä esiintyivät Kaartin soittokunta, Kaartin kvintetti, Club for Five sekä laivastosoittokunnan pianisti.
Kulttuuria, teknologiaa ja maanpuolustusta
Keskiviikkoaamuna 5. maaliskuuta kuningaspari vieraili yhdessä presidenttiparin kanssa Espoon modernin taiteen museossa EMMAssa. Presidentti ja kuningas julkistivat museoon hankitun Untitled-teoksen, joka on valmistunut vuonna 1966 sekä tutustuivat keramiikka- ja lasitaiteeseen.
Lasten ja nuorten arkkitehtuurikoulu Arkissa Espoossa presidenttipari ja kuningaspari keskustelivat lasten ja nuorten kanssa. Oppilaat olivat rakentaneet harjoitustöinään futuristisia , joissa oli käytetty kierrätysmateriaaleja.
Ohjelma jatkui vierailulla Aalto-yliopistoon, jossa tutustuttiin kvantti- ja avaruusteknologiaan ja alan yrityksiin sekä laivojen ja merirakenteiden tutkimiseen kehitettyyn jääntutkimusaltaaseen.


Iltapäivällä presidentti- ja kuningaspari osallistuivat vihreän siirtymän rahoitusta käsittelevään seminaariin, joka kokosi yhteen suomalaisia ja tanskalaisia sijoittajia sekä vihreän siirtymän arvoketjussa toimivia yrityksiä. Fiskars-konsernin pääkonttorissa pidettävään seminaariin sisältyi lounas.
Myöhemmin iltapäivällä vuorossa oli vierailu Rannikkoprikaatiin Upinniemessä, jossa esiteltiin meritilanteen seuraamista, sukeltajakoulutusta sekä tutustuttiin panssaroituihin miehistönkuljetusajoneuvoihin.


Vierailun päätti kuningasparin vastaanotto Finlandia-talossa keskiviikkoiltana.
Kuningasparin valtiovierailuseurueeseen kuuluivat varapääministeri ja puolustusministeri Troels Lund Poulsen, ulkoministeri Lars Løkke Rasmussen, ympäristö- ja tasa-arvoministeri Magnus Heunicke sekä yhteiskuntaturva- ja varautumisministeri Torsten Schack Pedersen.
Suomen hallitusta edustivat valtiovierailun aikana puolustusministeri Antti Häkkänen, ympäristö- ja ilmastoministeri Sari Multala ja sisäministeri Mari Rantanen.
Uutista on päivitetty 6.3.2025.
- Tasavallan presidentti Alexander Stubbin puhe juhlapäivällisellä Tanskan kuningasparin valtiovierailun kunniaksi Presidentinlinnassa tiistaina 4. maaliskuuta 2025
- Tasavallan presidentin ja rouva Innes-Stubbin isännöimä juhlapäivällinen Tanskan kuningasparin valtiovierailun kunniaksi Presidentinlinnassa tiistaina 4. maaliskuuta 2025
- Puolustusministeriö: Suomi ja Tanska tiivistävät puolustusyhteistyötä
- Sisäministeriö: Tanska ja Suomi tiivistävät yhteistyötään varautumisasioissa