Ruotsi ja Suomi – samanlaiset, erilaiset, erottamattomat
Teidän Majesteettinne
Arvoisa puhemies
Arvoisat kansanedustajat
Hyvät naiset ja herrat
En ole koskaan tuntenut itseäni niin ruotsalaiseksi kuin tänään.
Tunne tulee toisaalta siitä lämpimästä vastaanotosta, jonka puolisoni ja minä olemme saaneet Teidän Majesteeteiltanne ja koko kuninkaalliselta perheeltä. Suomen presidentille ei ole suurempaa kunniaa kuin tehdä ensimmäinen virallinen valtiovierailu Ruotsiin.
Toisaalta tunne tulee siitä, että puhun teille täällä Ruotsin valtiopäivillä – demokratian linnakkeessa. Olen tutustunut moniin teistä niiden vuosien aikana, jolloin olemme työskennelleet yhdessä rauhan ja turvallisuuden edistämiseksi Pohjoismaissa, Euroopassa ja koko maailmassa.
Tunne on kuitenkin syvempi kuin kokemus valtiovierailusta tai kunnia puheen pitämisestä. Se liittyy yhteiseen identiteettiimme. Olemme useimmiten samanlaisia, joskus vähän erilaisia, mutta aina erottamattomia. Tänään – enemmän kuin koskaan – pidämme yhtä. Ruotsin asia on meidän. Suomen asia on teidän.
***
Oma suhteeni Ruotsiin on aina ollut hyvin läheinen. Toinen äidinkieleni on ruotsi, tai niin kuin monet täällä sanovat, muumipeikkoruotsi. Kävin puolet kouluistani ruotsiksi.
Vartuin Peppi Pitkätossun, Vaahteramäen Eemelin ja Veljeni Leijonamielen seurassa. Lauantaina näin Ronja Ryövärintyttären Svenska Teaternissa Helsingissä. Niin, Astrid Lindgren on ollut elämässäni ikään kuin perheenjäsenenä.
Olen nuoresta asti kuunnellut Eva Dahlgrenia, Tomas Lediniä ja Ulf Lundellia. Spotify-soittolistallani ”Heja Sverige” soivat muun muassa Veronica Maggio, Melissa Horn ja Hov1.
Sodan aikana isäni vietti puoli vuotta sairaalassa täällä Tukholmassa. Ruotsin-laivat ja Gröna Lund kuuluvat ensimmäisiin muistoihini. Tätini ja serkkuni asuvat Skånessa. Häissäni bestman oli Tukholmassa asuva kaverini.
***
Tällä kaikella haluan sanoa, että meille suomalaisille Ruotsi on aina ollut rakkain naapurimme. Jopa niin rakas, että olemme edelleen kaksikielinen maa, kutsumme maamme länsipuolella olevaa merta Itämereksi, ja historiallinen linnoitus Helsingin edustalla kulkee ruotsiksi edelleen nimellä Sveaborg (Suomenlinna).
Osa maidemme välisestä läheisyydestä johtuu yhteisestä turvallisuuskäsityksestämme. Meillä on aina ollut imperialistinen naapuri. Enkä siis nyt viittaa Norjaan. Ruotsi ja Suomi ovat käyneet yli 30 sotaa Venäjän kanssa 1300-luvulta lähtien ja idästä tuleva uhka on yksi meitä yhdistävistä tekijöistä.
Diplomaatti ja valtiotieteilijä Krister Wahlbäck on kirjassaan ”Jättiläisen henkäys” kuvaillut, miten enimmäkseen yhteneväiset, mutta joskus myös eriävät polkumme ovat aina kohdanneet vastauksena idästä tulevan vaaraan. Tuo henkäys on ollut epämukavan lähellä meitä suomalaisia. Mutta te tiesitte aina voivanne luottaa meihin. Maillemme on aina ollut ratkaisevan tärkeää, että ymmärrämme toisiamme ja tiedämme, mitä toinen ajattelee.
Kun luen historioitsija Herman Lindqvistin kirjaa marsalkka Mannerheimista tai hänen kirjaansa kreivi Axel von Fersenistä, huomaan, että Ruotsin Helsingin-suurlähetystössä asumisen ja yhteisen historiamme syvällisen ymmärtämisen välillä näyttää olevan yhteys. Herman Lindqvist asui suurlähetystössä lapsena ja Krister Wahlbäck suurlähettiläänä. Nyt siis odotan jo suurlähettiläs Nicola Clasen muistelmia.
***
Olen kertonut lapsilleni maidemme yhteisestä historiasta valtakuntana yli 600 vuoden ajalta. He tosin näyttivät hieman epäileviltä, kun väitin, että Suomi antoi Ruotsille itsenäisyyden vuonna 1809. En myöskään onnistunut vakuuttamaan heitä siitä, että Neuvostoliitto syntyi siitä, kun Suomi päästi irti Venäjästä vuonna 1917.
Mutta he uskovat minua, kun sanon, että Suomen identiteetti pohjoismaisena hyvinvointiyhteiskuntana kumpuaa vahvimmin Ruotsista. Perustana ovat yhteinen historiamme, yhteinen kulttuurimme ja yhteiset arvomme.
Venäjän vallan aikana halusimme nimenomaan olla erilaisia. Emme enää olleet osa Ruotsia. Emme halunneet olla Venäjä. Siksi meistä tuli Suomi. Panostimme omiin instituutioihimme, omaan kulttuuriimme ja kahteen kieleemme. Ruotsin vuoden 1734 laki muodosti tuolloin perustan koko autonomian ajan voimassa olleelle oikeusjärjestelmällemme, ja myöhemmin myös itsenäistyttyämme.
Maamme itsenäistymisen jälkeen olemme jatkuvasti vaalineet vahvoja siteitämme Ruotsiin. Teidän liikkumatilaanne rajoitti puolueettomuus, mutta Suomen huomioiminen oli siinä keskeisessä asemassa. Me pyrimme puolueettomuuteen, emme omasta tahdostamme, vaan pakosta. Meille Venäjä-kysymys on aina ollut eksistentiaalinen. Tänä päivänä Ruotsilla ja Suomella on enemmän liikkumatilaa kuin koskaan ennen.
***
Historian saatossa on myös ollut aikoja, jolloin emme ole osanneet ennakoida toistemme aikeita. Olemme ymmärtäneet toisemme väärin tai keskinäinen luottamuksemme ei ole ollut riittävää. Tämä on osittain johtunut erilaisista viestintätyyleistä ja erilaisista poliittisista kulttuureista. Olemmehan myös vähän erilaisia.
Kylmän sodan aikana olimme monessa suhteessa samanlaisia, mutta realiteetit johtivat erilaisiin valintoihin. Kylmän sodan jälkeen Ruotsi otti ohjat käsiinsä ja haki ensimmäisenä EU-jäsenyyttä. ”Hapanta, sanoi kettu pihlajanmarjoista”, mutta me seurasimme teitä ja jätimme pian oman hakemuksemme.
Molemmat maat oivalsivat nopeasti, että olisi viisasta järjestää kansanäänestys ensin Suomessa. Meille EU oli turvallisuuspoliittinen kysymys – vaikka kaikki eivät sitä niin ääneen sanoneetkaan – ja siksi EU-jäsenyyden kannatus oli Suomessa suurempi kuin Ruotsissa. Ruotsissa jäsenyydessä oli pitkälti kyse identiteetistä ja myös taloudesta. Oli miten oli, mutta se, että Suomi äänesti ensin, osoittautui onnistuneeksi strategiaksi. Molemmat maat äänestivät jäsenyyden puolesta.
EU:ssa maamme omaksuivat useimmiten yhdenmukaisen kannan, mutta toisinaan myös erilaisia linjoja. Me halusimme integroitua tiiviisti EU:n ytimeen ja siksi liityimme euroalueeseen. Te suhtauduitte ehkä varovaisemmin syvempään integraatioon, mutta se ei koskaan haitannut yhteistyötämme. Olimme niin samanlaisia.
Nyt, kun EU joutuu kohtaamaan myös protektionistisia suuntauksia, on tärkeää, että teemme yhteistyötä toimivien sisämarkkinoiden, avoimen kilpailun ja vahvan puolustusteollisuuden puolesta. Myös puolustusteollisuuden on voitava hyödyntää täysimääräisesti sisämarkkinoiden etuja. Tässä tieteellisen ja teknologisen muutoksen ajassa voimme tehdä paljon yhdessä.
***
Jos joku olisi sanonut reilut kaksi vuotta sitten, että minä Suomen presidenttinä seison tässä ja pidän puhetta Ruotsin valtiopäivillä – tilanteessa, jossa kummastakin maasta on tullut Naton jäsen – olisin luultavasti ajatellut, että kyseisellä henkilöllä on vilkas mielikuvitus tai rajallinen ymmärrys ulko- ja turvallisuuspolitiikasta. Mutta tässä sitä nyt ollaan. Nato-jäseninä. Yhdessä. Erottamattomina.
Ruotsissa monet ovat analysoineet, että Nato-prosessissa kuljettajan paikalla istui vuorostaan Suomi. Ja ehkä näin olikin. Suomen kansa vakuutti ulkopoliittisen johtonsa siitä, että oli aika hakea Nato-jäsenyyttä. Odottavalla kannalla olleella yleisellä mielipiteellä oli piilevä kyky arvioida tilanne uudelleen ja muuttua yhdessä yössä määrätietoiseksi itsesuojeluvaiston sanelemaksi pragmaattisuudeksi.
Ei voi kuitenkaan korostaa liikaa sitä, kuinka tärkeää oli, että otimme tämän askeleen yhdessä. Eikä myöskään sitä, miten tärkeää oli pitää toisemme ajan tasalla, yötä päivää ja kaikilla tasoilla. Tilanne oli kriittinen, ja me toimimme sen mukaisesti. Suomen jäsenyys täydentyi 7. maaliskuuta 2024, kun Ruotsista tuli Naton 32. jäsen.
Meille askel kohti Nato-jäsenyyttä perustui jälleen turvallisuuspoliittisiin arvioihin tai jopa reaalipolitiikkaan. Teille kyse oli niin ikään turvallisuudesta, mutta prosessi koski pitkälti myös identiteettipolitiikkaa. Puolueettomuuspolitiikasta ja sittemmin liittoutumattomuudesta luopuminen yli 200 vuoden jälkeen oli suuri askel, joka vaati johtajuutta ja rohkeutta.
Haluan kiittää teitä, Magdalena Andersson ja Ulf Kristersson, kaikesta siitä, mitä olette tehneet sekä Suomen että Ruotsin Nato-jäsenyyden puolesta. Te teitte sen yhdessä. Me teimme sen yhdessä. Me kaikki ymmärsimme, että turvallisuuspolitiikasta ei saa koskaan tulla sisäpoliittista pelinappulaa. Haluan myös kiittää pitkäaikaista ystävääni Carl Bildtiä, joka istuu täällä kuulijoiden joukossa, kaikesta siitä, mitä olet tehnyt Suomen hyväksi vuosien varrella.
***
Olemme nyt uuden aikakauden kynnyksellä. Nato-jäsenyyden myötä olemme ottaneet lopullisen askeleen siihen läntiseen arvoyhteisöön, johon olemme mielestäni aina kuuluneet.
Yhteinen tiemme ei pääty Nato-jäsenyyteen. Päinvastoin. Nyt olemme kirjaimellisesti erottamattomat, eikä vähiten puolustus- ja turvallisuuspolitiikassa. Meidän on jatkettava kansallisten puolustustemme yhteensovittamista Naton kanssa – ja keskenämme.
Yhteinen vastuumme Naton puolustuksesta Itämerellä, arktisella alueella ja Venäjän raja-alueella on suuri. Yhteiset suorituskykymme ilmassa, merellä ja maalla ovat olennainen osa Naton pelotetta. Kansalliset suorituskykymme yhdistettyinä Nato- ja EU-jäsenyyksiin sekä DCA-sopimukseen Yhdysvaltojen kanssa (Defence Cooperation Agreement) antavat meille historiallisesti katsottuna enemmän turvaa kuin mikään aiemmin.
***
Meillä Suomessa valmistellaan parhaillaan kahta selontekoa. Toinen niistä koskee ulko- ja turvallisuuspolitiikkaa ja toinen puolustuspolitiikkaa. Laadimme selontekoja nyt ensimmäistä kertaa tässä uudessa ajassa.
Kylmän sodan jälkeinen aika on päättynyt. Tekijät, joiden piti yhdistää koko maailmaa – vapaa liikkuvuus, kauppa, teknologia, energia, tieto ja valuutta – repivät meitä nyt erilleen. Yhteistyön välineet ovat aseellistettu. Historia ei siis loppunutkaan. Muusta maailmasta ei tullut Ruotsin ja Suomen kaltaista.
Elämme uudessa maailmassa ja uusien realiteettien kanssa. Tämä tarkoittaa, että meidän on joskus tehtävä yhteistyötä sellaisten maiden kanssa, jotka eivät jaa arvojamme. Kaikki tämä tulee heijastumaan nyt valmisteilla oleviin aiemmin mainitsemiini selontekoihin.
Selonteot muokkaavat myös Nato-profiiliamme. Tehän tunnette meidät suomalaiset: emme aina ole kovin puheliaita, mutta pyrimme tekemään vankkaa ja hyvää työtä. Myös liittokunnassa haluamme, että tekomme puhuvat. Haluamme olla aktiivinen, emme arkaileva jäsen. Teemme oman osuutemme. Aivan kuten Ruotsi.
Suomen tavoitteena on olla rakentava ja luotettava Nato-jäsen. Samalla olemme nöyriä. Ymmärrämme vastuumme, tiedämme omat kykymme, mutta olemme myös tietoisia siitä, että olemme uusi jäsen liittokunnassa. Kaikki tämä tarkoittaa Nato-jäsenyyttä ilman rajoituksia.
Ei tarvitse kuin katsoa karttaa. Suomen jäsenyyden myötä Naton raja Venäjän kanssa kaksinkertaistui. Juuri tästä syystä Suomen on tähdättävä Naton institutionaaliseen ytimeen. Haluamme olla siellä yhdessä Ruotsin kanssa.
Retoriikka näyttää viime vuosina muuttuneen yhä sotaisammaksi. Teillä taitaa olla sama tunne. Tämä on tietenkin ymmärrettävää. Näyttömme ja ruutumme täyttyvät Euroopassa ja Lähi-idässä käytävistä sodista. Mutta tämä retoriikka horjuttaa helposti erityisesti nuorempien sukupolvien turvallisuuden tunnetta ja uskoa tulevaan.
Paras tapa välttää sota on puhua vähemmän ja valmistautua enemmän. Suomella ja Ruotsilla on tärkeä rooli rauhan edistämisessä. Tämä kuulostaa paradoksaaliselta, mutta juuri siksi haluamme vahvan armeijan ja siksi meistä tuli Naton jäseniä.
***
Suomen ulko- ja turvallisuuspolitiikka perustuu siis arvopohjaiseen realismiin. Lähtökohtana on vahva liittolaisuussuhde Euroopan unionissa ja Natossa. Samalla olemme vakuuttuneita siitä, että kansainvälinen järjestelmä ja rauha ovat edelleen saavutettavissa, jos YK:ta uudistetaan ja vahvistetaan. Valitettavasti veto-oikeus YK:n turvallisuusneuvostossa tarkoittaa, että ketju on yhtä vahva kuin sen heikoin lenkki.
Ulkopolitiikkamme kivijalka on rakennettu länsimaisten arvojen, kuten demokratian, oikeusvaltioperiaatteen ja ihmisoikeuksien varaan. Uskomme yhteistyöhön ja sääntöpohjaiseen kansainväliseen järjestykseen.
Realismi turvallisuuspolitiikassamme tarkoittaa muun muassa vahvan puolustuksen ylläpitämistä – nyt osana liittokuntaa. Realismia on myös ymmärtää, että suuria globaaleja haasteita ei voida ratkaista pelkästään sellaisten maiden kanssa, jotka jakavat mielipiteemme.
***
Arvoisa puhemies, arvoisat kansanedustajat ja valtiopäivien virkamiehet
Te täällä valtiopäivillä työskentelette päivittäin maidemme arvokkaimman asian – demokratian – puolesta. Olen hyvin iloinen siitä, että yhteydenpito maidemme valtiopäivien välillä on niin tiivistä.
Nykyisessä haasteellisessa maailmanpoliittisessa tilanteessa on myös myönteisiä kehityskulkuja. Yksi tällainen on Ruotsin ja Suomen välinen suhde, josta on viime vuosina tullut suunnattoman läheinen.
Olemme niin samanlaisia. Meillä on samanlaiset yhteiskunnat, samanlaiset tavoitteet maidemme vahvistamiselle ja kehittämiselle. Onneksi olemme joissakin suhteissa myös vähän erilaisia. Erilaisuus kannustaa, innostaa ja antaa uusia virikkeitä. Ennen kaikkea olemme nykyään erottamattomat parhaat ystävät, joiden suhde perustuu avoimuuteen ja luottamukseen. Tätä erottamatonta ystävyyttä tunnen tänään vahvasti myös täällä Ruotsin valtiopäivillä. Ruotsin ja Suomen hyväksi – yhdessä, nyt ja aina.
Kiitos huomiostanne.
