Puheen alkuperäinen kieli on englanti
Muutosvarauksin
Viro ja Suomi – perhettä, ystäviä, liittolaisia
Austatud Eesti Vabariigi President (Arvoisa Viron tasavallan presidentti)
Lugupeetud Eesti rahva esindajad (Arvoisat Viron kansan edustajat)
Kallid sõbrad! (Rakkaat ystävät)
Haluamme puolisoni kanssa kiittää teitä siitä lämpimästä vastaanotosta, jonka olemme saaneet osaksemme täällä Tallinnassa. Aitäh! (Kiitos!) Odotamme innolla kolmepäiväistä valtiovierailuamme sekä täällä Tallinnassa että Tartossa. Tuntuu kuin olisimme tulleet kotiin.
Virolla on erityinen paikka suomalaisten sydämissä. Meillä on yhteinen identiteetti, yhteiset juuret ja samankaltainen kieli. Välillä meidät on revitty erilleen, mutta löydämme aina takaisin toistemme luo. Meillä on yhteinen tulevaisuus. Tänään, enemmän kuin koskaan.
On suuri kunnia puhua Suomen presidenttinä täällä Riigikogussa, virolaisen demokratian kehdossa. ”Mina räägin teiega sõbra, sugulase ja liitlasriigi riigipeana.” (Puhun teille ystävänä, sukulaisena ja liittolaismaan valtionpäämiehenä.)
***
Olen käynyt Virossa kymmeniä kertoja sekä työn että vapaa-ajan merkeissä. Ensimmäinen kerta oli yli kolmekymmentä vuotta sitten. Viro oli tuolloin saanut itsenäisyytensä takaisin. Muistan hyvin, kuinka innostunut olin, kun nuorena opiskelijana seurasin laulavaa vallankumoustanne Yhdysvalloista.
Vietin jopa yhden lukukauden matkustelemalla Baltian maissa opiskelijatovereideni kanssa vuoden 1992 alkupuolella. Kerroin amerikkalaisille ystävilleni ylpeänä virolaisten veljiemme ja sisartemme sankarillisista ponnisteluista. Viro oli vihdoin vapaa maa.
Rakkauteni Viroon alkoi kuitenkin paljon aikaisemmin. Kun olin pieni, isäni kertoi rohkeasta veljeskansasta, joka kärsi Neuvostoliiton sortovallan alla. Puhuimme paljon viron kielestä, kulttuurista ja tietenkin urheilijoista.
Muistan keihäänheittäjä Heino Puusteen vuoden 1983 yleisurheilun MM-kilpailuista Helsingissä ja Andrus Värnikin MM-voittoheiton vuonna 2005. Ja tietysti kymmenottelija Erki Noolin Sydneyn olympialaisissa vuonna 2000.
***
Viron liittyminen Euroopan unioniin ja euroon olivat minulle suuri ilon aihe. Olin yhtä mielissäni, vaikkakin hieman kateellinen, kun liityitte Natoon. Vain muutama vuosi itsenäistymisenne jälkeen olitte itse asiassa jo paremmin integroituneet läntisiin instituutioihin kuin Suomi, tai mikään muukaan Pohjoismaa.
Tämä oli tietenkin hyvä uutinen Itämeren turvallisuuden kannalta ja erityisesti Suomen kannalta. Teidän Nato-jäsenyytenne toi suojaa myös meille. Samalla meidän vahva ja itsenäinen puolustuksemme toi vakautta alueelle.
Muistan, kuinka tiiviisti teimme yhteistyötä Toomas Ilveksen kanssa Itämeri-strategian parissa Euroopan parlamentissa. Ulkoministerinä työskennellessäni ystävystyin läheisesti Urmas Paetin kanssa ja pääministerikaudellani Taavi Roivaksen kanssa. Yhteiset arvot ja yhteinen käsitys turvallisuudesta toivat meidät yhteen. Ja yhdistävät edelleen.
Kun olin hallituksessa, minulta kysyttiin usein, puolustaisiko Suomi Viroa kriisitilanteessa. Minulle vastaus oli selvä – totta kai puolustaisimme. Ja olihan meillä syytä olla kiitollisia siitä, että Viro Nato-jäsenenä olisi tehnyt saman puolestamme. Tänä päivänä tilanne on selkeämpi kuin koskaan. Sitä kutsutaan Naton viidenneksi artiklaksi – yksi kaikkien ja kaikki yhden puolesta.
***
Me suomalaisethan olemme tunnetusti hieman arkoja sanomaan ääneen, mitä todella ajattelemme. Te virolaiset varmaan tiedätte, mitä tarkoitan. Sanon sen siis selvästi: Suomi on hyvin onnekas, kun se on saanut Viron naapurimaakseen. Olemme perhettä, ystäviä ja liittolaisia.
Pienet kansakunnat hengittävät samaa ilmaa, ja erityisesti ne, joilla on naapurinaan Venäjän kaltainen imperialistinen valta. Haluamme elää rauhanomaisesti rinnakkain, mutta meidän on jatkuvasti oltava varuillamme. Meille ulko- ja turvallisuuspolitiikka on aina eksistentiaalinen kysymys.
Kylmän sodan aikana Suomi oli puolueeton – ei vapaasta tahdosta tai ideologiasta vaan pakosta. Meillä ei ollut valinnanvaraa. Kun meillä oli mahdollisuus valita, liityimme välittömästi Euroopan unioniin. Ja kun muuta vaihtoehtoa ei ollut, meistä tuli Naton jäsen. Parempi myöhään kuin ei milloinkaan.
Voitte luottaa siihen, että hoidamme oman osuutemme liittokunnassa. Ymmärrämme vastuun, joka johtuu Naton ja Venäjän välisen rajan kaksinkertaistumisesta. Kansallinen puolustuskykymme vahvistaa Euroopan koillisosan turvallisuutta. Tämä yhdistettynä kokonaisturvallisuusajatteluumme vahvistaa Natoa Itämeren alueella jatkossakin. Ja jälleen kerran, teemme sen yhdessä Viron kanssa.
***
Kylmän sodan jälkeinen aika on päättynyt. Historia ei loppunutkaan vuonna 1989, kuten niin monet meistä odottivat. Maailmanpoliittinen järjestys, tasapaino ja dynamiikka ovat muutoksessa. Venäjän hyökkäyssota Ukrainassa varjostaa turvallisuustilannetta Euroopassa. Uusi rautaesirippu jakaa Eurooppaa.
Suomalaisilta, kuten myös virolaisilta, kysellään usein Venäjästä. Tilanteemme perustuu pohjimmiltaan kolmeen yksinkertaiseen tosiasiaan.
Ensinnäkin Venäjä jatkaa lähivuosina sotilaallisen voimansa kasvattamista ja saavuttaa vastaavan tason kuin aloittaessaan hyökkäyksensä Ukrainaan.
Toiseksi, mikään ei viittaa siihen, että Venäjän ulkopolitiikka olisi muuttumassa aggressiivisesta ja laajentumishaluisesta kohti rauhanomaista rinnakkaiseloa.
Kolmanneksi, Venäjä ei ole lähiaikoina kehittymässä liberaaliksi demokratiaksi.
***
Tämän vuoksi meidän on varmistettava, että Ukraina voittaa sodan. Samalla meidän on jatkossakin pidettävä huolta siitä, että Naton puolustus ja pelote pysyvät vahvoina.
Uusi normaali on se, että Venäjä jatkaa hyökkäyssotaansa Ukrainassa ja käynnistää samalla erilaisia hybridioperaatioita yrittäen pelotella ja horjuttaa kaikkien EU- ja Nato-maiden vakautta. Näemme tämän Euroopassa viikko toisensa jälkeen.
Paras vastaus on pysyä tyynen rauhallisena. Paras tapa estää tilanteen eteneminen pidemmälle on varautuminen. Ja juuri sitä me teemme.
Lyhyellä tähtäimellä meidän on jatkettava Ukrainan tukemista taloudellisesti ja sotilaallisesti. Keskipitkällä aikavälillä meidän on autettava Ukrainaa saavuttamaan oikeudenmukainen rauha. Pitkällä tähtäimellä meidän on varmistettava, että Ukrainasta tulee EU:n ja Naton täysivaltainen jäsen.
***
Suomen ulko- ja turvallisuuspolitiikka perustuu arvopohjaiseen realismiin. Sen lähtökohtana on vahva liittoutuminen sekä Euroopan unionin että Naton kanssa. Samalla se pohjautuu siihen, että uuden kansainvälisen järjestelmän ja rauhan perusta on YK:n uudistaminen ja vahvistaminen.
Ulkopolitiikkamme tukeutuu vahvasti läntisiin arvoihin, kuten demokratiaan, oikeusvaltioperiaatteeseen ja ihmisoikeuksiin. Uskomme yhteistyöhön ja sääntöpohjaiseen kansainväliseen järjestelmään.
Samalla oma turvallisuuspolitiikkamme perustuu realismiin. Siksi ylläpidämme vahvaa puolustuskykyä – nyt osana puolustusliittoa. Realismia on myös ymmärtää, että suuria maailmanlaajuisia haasteita ei voi ratkaista vain samanmielisten maiden kesken.
***
Lopuksi haluan lainata yhtä aikamme arvostetuimmista valtiomiehistä, Lennart Merta. Hän on todennut, että ”myös pieni maa voi vaikuttaa historian kulkuun, ainakin sen on ehdottomasti yritettävä […]. Maailmassa ei kukaan välitä pienestä valtiosta, jos se ei itse kovaan ääneen ja ymmärrettävästi tee selväksi pyrkimyksiään”.
Mielestäni hänen sanojensa tulisi toimia ohjenuorana Viron ja Suomen roolille maailmassa. Pienten kansakuntien on tuotava oma äänensä kuuluviin. Mutta, mikä tärkeintä, nyt käytämme ääntämme yhdessä liittolaistemme ja kumppaneidemme kanssa Euroopassa, EU:ssa ja Natossa.
Tähtis on, et meie toetame üksteist, hoiame üksteist ja kaitseme üksteist. (Tärkeää on, että tuemme toisiamme, huolehdimme toisistamme ja puolustamme toisiamme.)
***
Kiitos. Aitäh. Elagu Eesti! Eläköön Viro!
