Tasavallan presidentti Sauli Niinistö ja eduskunnan puhemies Juha SIpilä kättelevät. Kuva: Hanne Salonen / Eduskunta
Uudet kansanedustajat ja tuleva hallitus ovat vaativan tehtävän edessä, tasavallan presidentti Sauli Niinistö sanoi avatessaan vaalikauden ensimmäiset valtiopäivät 29. huhtikuuta 2015.
”Kenellekään tässä talossa ei ole epäselvää, missä tilanteessa Suomi on. Talous on taantunut, julkisen velan ja alijäämän mittarit ovat punaisella, valtion takaussitoumukset ovat huomattavat ja työttömyysvakuutusrahastollakin on suuri velanoton tarve. Ne muodostavat yhdessä kokonaisuuden, josta ei selvitä ilman uutta otetta, muutosmyötärintaa.”
Suomi on yhä kilpailukykyinen ja hyvä monella muullakin mittarilla, presidentti korosti. ”Nyt meidän täytyy nousta mittausten tasalle – se on meistä itsestämme kiinni. Tiedämme mitä pitää tehdä, sovitaan että se tehdään. Jos tässä tukimiestä tarvitaan, niin ottakaa tämä ilmoittautumisena, tai Antti Rokan sanoin: Täs siul on sellane!”
Ylemmyydentunteen kulttuuriin ei ole varaa
Puheen alussa presidentti onnitteli kaikkia valittuja kansanedustajia. ”Ilahduttavaa on se, että verrattuna pariin edelliseen eduskuntaan näyttää nuorten kansanedustajien määrä edelleen nousseen.” Suomeen mahtuu monenlaista elämäntapaa ja olosuhdetta, monta kulttuuriakin, presidentti sanoi. ”Mutta kaikkea meille ei mahdu. Itsekkyyden tai ylemmyydentunteen kulttuuri – niihin meillä ei ole varaa.”
Hallitusohjelman muutos tai uuden ohjelman laatiminen kesken vaalikauden ei presidentti Niinistön mukaan tarvitse olla vaarallinen signaali poliittisista vaikeuksista tai heikkoudesta.
”Tiedämme, että vaalikauden aikana tapahtuu olosuhteiden muutoksia, joista emme nyt tiedä”, presidentti sanoi. ”Tästä seuraa kysymys: eikö ole syytä pitää ihan luonnollisena sitä, että hallitus tuo uuden ohjelman eduskuntaan, jos edellisen ohjelman keskeiset taustaolettamat ovat muuttuneet ja vaativat uusia toimia? Joten siis, luovuttaisiin koskemattomana pidettävän hallitusohjelman tabusta. Tosiasioitten tunnustaminen ei ole heikkoutta, vaan vahvuutta.”
Valtiopäiväkahvit seremonioiden jälkeen Finlandia-talolla Kuva: Hanne Salonen / Eduskunta