Tasavallan presidentti Tarja Halosen puhe "A Social Europe: Let’s Deliver" –konferenssissa Rotterdamissa 8.11.2004

(muutosvarauksin; puheen kieli englanti)

Minulle on suuri ilo ja kunnia puhua täällä Rotterdamissa. Haluan kiittää Alankomaiden hallitusta ja erityisesti sosiaaliministeriötä tämän erittäin ajankohtaisen konferenssin järjestämisestä.

Euroopan integraation legitimiteetti on täysin riippuvainen Euroopan kansalaisten tuesta. Ja tämä tuki riippuu suurelta osin siitä edistääkö integraatio ihmisten hyvinvointia ja sosiaalista yhteenkuuluvaisuutta. Konferenssimme nimen hoputus ei voisi olla enemmän paikallaan.

Pääasiallisena aiheena minulla on tänään globalisaatio ja erityisesti Globalisaation sosiaalisen ulottuvuuden maailmankomission toiminta. Kansainvälinen työjärjestö ILO perusti kaksi ja puoli vuotta sitten tämän komission, jonka puheenjohtajana sain olla yhdessä Tansanian presidentin Benjamin Mkapan kanssa.

Komission juuret juontavat kuitenkin pidemmälle menneeseen. Kansainvälisen yhteisön piirissä oli jo vuosia puhuttu siitä, että globalisaatiokeskusteluun kaivattiin vastakkainasettelun sijaan vuoropuhelua. Globalisaation sosiaalinen ulottuvuus oli ollut esillä Kansainvälisessä työjärjestössä jo jonkin aikaa, ja järjestö päätti perustaa asiaa varten riippumattoman komission.

Kahden vuoden työn jälkeen meidän "ei-samanmielisten" komissiomme pääsi yhteisymmärrykseen raportista, joka julkistettiin viime helmikuussa nimellä A Fair Globalization; Creating Opportunities for All. Raportti on maailmalla saanut kaikkiaan varsin hyvän vastaanoton. Yksi keskeisistä tavoitteista oli siirtyminen vastakkainasettelusta vuoropuheluun, missä onnistuttiin hyvin. Vilkaisu komissiomme kokoonpanoon vahvistaa tämän.

Me suhtaudumme globalisaatioon kriittisesti mutta myönteisesti. Globalisaatiolla on valtavat mahdollisuudet parantaa monessa suhteessa ihmisten elämänlaatua, mutta tällä hetkellä tämä lupaus ei toteudu. Hyötyjiä on liian vähän, ja liian monet joutuvat kärsimään tai jäävät kokonaan globalisaation ulkopuolelle.

Yritimme myös olla joutumatta "yhden totuuden" loukkuun. Se, miten ihmiset käsittävät globalisaation, vaihtelee suuresti jokaisen omakohtaisten kokemusten mukaan. Tämä mielipiteiden ja näkökohtien moninaisuus tuli selvästi esiin kansallisen ja alueellisen tason keskustelutilaisuuksissa ja muissa tapaamisissa, joita komissio järjesti.

* * *

Kansallisvaltiot ovat yhä globalisaation keskeisiä toimijoita. Se, millaiset edellytykset ja mahdollisuudet yksilöllä on hyötyä globalisaatiosta, riippuu paljolti yksilön oman maan viranomaisten toiminnasta. Kansalaisvaltioiden on luotava ihmisilleen suotuisa ympäristö toteuttaa itseään alkaen demokratiasta, oikeusvaltioperiaatteen ja ihmisoikeuksien kunnioittamisesta.

Maakohtaisia resursseja on mahdollista käyttää tehokkaasti ja silti perinteistä tasapuolisuuden vaatimusta noudattaen. Kansallisvaltion keskeisiä tehtäviä on ylläpitää hyvää hallintoa, sosiaalista oikeudenmukaisuutta ja sukupuolten tasa-arvoa. Korruptiota esiintyy kuitenkin laajasti, siitä aiheutuu vakavaa haittaa elinkeinotoiminnalle, ja erityisen tuhoisia seurauksia korruptiolla on kaikkein köyhimmille ja heikoimmille. Leveä tulokuilu heikentää yhteiskuntaa kokonaisuutena. Inhimillisten voimavarojen merkitys on kasvamassa globalisoituvassa maailmassa, ja siksi on keskeisen tärkeää antaa myös tytöille ja naisille tasavertaiset mahdollisuudet koulutuksessa ja työelämässä.

Kansallisvaltio huolehtii keskeisellä tavalla myös markkinoiden toimivuudesta. Markkinat voivat hyödyttää kaikkia ihmisiä vain, kun markkinoiden toimintaa on tukemassa asianmukainen lainsäädäntö ja säädösten toimeenpano.

Sen lisäksi, että kansallisvaltio tarjoaa ympäristön, joka tekee asiat mahdollisiksi, kansallisvaltio on myös sosiaali-, terveydenhuolto- ja koulutuspalvelujen keskeinen tarjoaja. Näitä palveluja yksityinen palveluntarjonta voi täydentää mutta ei korvata.

* * *

Koska maailmankomissio oli Kansainvälisen työjärjestön perustama, me tietysti tarkastelimme erityisesti sitä, miten globalisaatio on vaikuttanut työllisyyteen. Tehtävä osoittautui visaiseksi, kuten aina kun käsitellään eri puolilta maapalloa olevia tilastotietoja. Kokonaistyöttömyys näyttäisi kasvaneen kahtena viimeksi kuluneena vuosikymmenenä. Työllisyysluvut ovat kuitenkin vaihdelleet alueittain ja maittain, myös Euroopan unionissa, minkä vuoksi globalisaation ja työllisyyden suhteista on hyvin vaikeaa tehdä tarkkoja päätelmiä.

Työllisyydessä on globaalisti ottaen kuitenkin nähtävissä selviä kehityssuuntia. Tuotanto on levittäytynyt maantieteellisesti laajemmalle. Näin syntyneissä maapallon laajuisissa tuotantojärjestelmissä kasvu on ollut huomattavinta huipputekniikkaa edustavilla aloilla ja työvoimavaltaisessa kulutustavaratuotannossa. Kasvu on voimistumassa myös palvelualoilla.

Vaikka edellä mainittuja toimialoja ohjaavat erilaiset voimat, niillä on muutamia hyvinkin yhteisiä piirteitä. Työpaikkoja häviää yhtäältä ja syntyy toisaalle. Ammattitaidottomat työntekijät ovat vaarassa menettää eniten, mutta koulutetutkaan työntekijät eivät voi olla varmoja omasta asemastaan tässä maailmanlaajuisessa kilpailussa. Tämä on valitettavasti todellisuutta myös useimmissa EU-maissa. Yhtä lailla on todellisuutta se, että työntekijöiden neuvotteluasema työnantajiin nähden on käynyt yhä heikommaksi.

Työllisyystilanne lienee yksi keskeisimpiä tekijöitä vaikuttamassa siihen, miten ihmiset kokevat globalisaation, sekä etelässä että pohjoisessa. Siksi myös globalisaation hyväksyminen riippuu paljolti sen työllisyysvaikutuksista. Ei ole sattumaa, että Kiinassa globalisaatio mielletään myönteiseksi, kun taas usein muualla globalisaatio käsitteenä on negatiivisesti värittynyt.

Hallitusten ja Euroopan unionin olisi kiinnitettävä enemmän huomiota talous- ja kauppapoliittisten toimien työllisyysvaikutuksiin. Lyhytkestoiset työpaikkojen menetykset vaikuttavat väistämättömiltä. Sellaisissa tapauksissa viranomaisten olisi käytettävä aktiivisia keinoja, kuten työllisyyskoulutusta ja yrittäjyyden edistämistä, joiden myötä syntyisi uusia työtilaisuuksia. Haluaisin korostaa ennaltaehkäisevien toimien tärkeyttä – sekä sisäpolitiikassa että alueellisella tasolla –, oli sitten kyse koulutuksesta, taloudesta tai sosiaaliturvasta. Korjaavien toimien tekeminen jälkikäteen on aina vaikeampaa.

Kansallisvaltion on harjoitettava tervettä talouspolitiikkaa, jolla pyritään kestävään kehitykseen. Erityistä huomiota on kiinnitettävä työllisyyden edistämiseen. EU:n Lissabonin strategia on hyvä esimerkki alueellisesta yrityksestä yhdistää kilpailukyky, talouskasvu ja työllisyyden parantaminen, olkoonkin että strategian toimeenpano on ollut hidasta.

Wim Kokin johtaman korkean tason työryhmän tuore raportti on tärkeä panos strategian toimeenpanossa. Kuten raportissa todetaan, paremman talouskasvun ja korkeamman työllisyyden saavuttaminen eurooppalaisen yhteiskuntamallin säilyttämiseksi vaatii vahvaa, sitoutunutta ja vakuuttavaa poliittista johtajuutta.

Suomessa komission raportin keskeisimmät suositukset on otettu huomioon. Yksi suosituksista oli kansallisten globalisaatio-ohjelmien luominen. Suomen hallituksen asettama globalisaatiotyöryhmä luovuttaa kansallisen raporttinsa huomenna.

* * *

Suorista ulkomaisista sijoituksista käydään entistä kovempaa kilpaa. Yhtenä seurauksena on verokilpailun kiihtyminen. Tuloksena voi olla resurssien parempi kohdentuminen, mutta pahimmassa tapauksessa joudutaan epäterveeseen tilanteeseen, jossa investointien houkuttelusta koituvat kustannukset muodostuvat suuremmiksi kuin investointien tuottama hyöty.

Tästä on kokemuksia paikallistasolla Suomessa, missä kunnalliset viranomaiset yrittivät 90-luvulla houkutella investointeja tarjoamalla toimitiloja ja teollisuushalleja uusille yrityksille. Niistä monet muuttivat pian muualle, missä niille oli tarjolla vielä parempia tiloja ja etuuksia. Vastaavanlaista kehitystä on tapahtunut ja tapahtuu myös Euroopan unionissa erityisesti viimeisimmän laajenemisen jälkeen.

Joka tapauksessa suorien ulkomaisten sijoitusten tarkoitus tulisi olla kestävän taloudellisen kasvun ja kehityksen edistäminen. Sijoitusten houkutteleminen on toki hallitusten etujen mukaista, mutta sen tulisi tapahtua yhteisesti sovituissa puitteissa, jotka hyödyttävät koko yhteiskuntaa.

Nykymaailmassa pääomat, tavarat ja palvelut liikkuvat ympäri maapalloa ennennäkemättömän vapaasti. Näin ei ole asianlaita ihmisten liikkumisessa valtioiden rajojen yli. Kauppaa ja pääoman liikkeitä koskevien tasapuolisten sääntöjen rinnalle tarvitaan tasapuoliset säännöt sille, miten ihmiset voivat liikkua maasta toiseen.

Kaikki maat voivat hyötyä ulkomailla työskentelyn helpottumisesta sekä hyvin hallitusta ja sujuvasta kansainvälisestä muuttoliikkeestä, joka voi nostaa kokonaistuottavuutta ja vähentää hyväksikäyttöä. Kysymys ei ole helppo, mutta se ei odottamalla muutu yhtään sen helpommaksi. EU-maissa väestön ikääntymisen tulisi herättää meidät kaikki ymmärtämään tämän asian tärkeys.

* * *

Kaupan vapauttaminen on syystäkin yksi globalisaation kiistellyimpiä puolia. Kansainvälinen yhteisö on koko toisen maailmansodan jälkeisen ajan purkanut kansainvälisen kaupan sääntelyä. Ennen kauppaneuvotteluissa käsiteltiin valmiista tuotteista kannettavien tullimaksujen alentamista, nyt aihepiiri on laajentunut palvelukauppaan ja asioihin, joita ei voida pitää perinteisessä mielessä yksinomaan kaupan kysymyksinä.

Kaupan vapauttamisen pontimena on ollut talouskasvun ja työllisyyden edistäminen, toisin sanoen ihmisten aineellisen hyvinvoinnin parantaminen. Kaupan vapauttaminen on epäilemättä ollut monessa suhteessa onnistunutta, mutta on myös selvää, että vapaakaupan hyödyt ovat jakautuneet epätasaisesti niin maiden välillä kuin niiden sisällä.

Tehtävää ja ongelmia on kosolti. Kansainvälisten kauppaneuvottelujen sisällöstä ovat vuosikymmeniä päättäneet teollisuusmaat, jotka neuvotteluvoimallaan ovat myös sanelleet neuvottelujen lopputuloksen. Monissa kehitysmaissa kansainvälisen kaupan järjestelyt koetaankin teollisuusmaita suosiviksi.

Yhtenä esimerkkinä tästä on se, että edistyminen maataloustuotteiden kaupan sääntelyn purkamisessa on ollut hyvin vaatimatonta. Monet maat tuntuvasti rajoittavat ulkomaisten maataloustuotteiden pääsyä markkinoilleen sekä tukevat oman maan tuotantoa ja vientiä kauppaa vääristävällä tavalla.

On käynyt selväksi, että Dohan kehityskierrosta ei saada vietyä päätökseen ilman maatalousasioiden perusteellista käsittelyä. Cancúnin viimevuotinen takaisku antoi tästä hyvän muistutuksen.

Meidän on edettävä purkamalla kaupan esteitä asteittain. Toivon todella, että Dohan kehityskierros pitää lupauksensa ja luo maailmankauppaan tasapuolisemmat järjestelyt, joissa kehitysmaiden tarpeet ja edut otetaan huomioon.

* * *

Globalisaatio vaikuttaa voimakkaasti Euroopan unioniin ja toisaalta EU on voimakas toimija globalisaatiossa. Unioni tarjoaa monilla elämän alueilla riittävän isot kotimarkkinat, yhteistyö helpottaa jäsenvaltioiden menestymistä globalisaation maailmassa ja yhdessä voimme vaikuttaa globalisaation kehityssuuntaan paljon paremmin.

Euroopan integraatio ja Euroopan unioni on suuri rauhanprojekti, joka on paljon enemmän kuin pelkkä sodan poissaolo ja joka tarkoittaa aitoa vapaaehtoisuuteen perustuvaa ja demokraattista yhteistyötä ja yhteisten perusarvojen noudattamista.

Ensimmäinen vaihe oli siirtyä vastakkainasettelusta yhteisten intressien näkemiseen. Taloudellisen yhteistyön kehittäminen on ollut tärkeä osa tätä.

Taloudellisen yhteistyön rinnalle on kehittynyt ja kehittyy asteittain muita yhteistyön muotoja. Tämän yhteistyön kehittäminen ei ole aina helppoa, saati että kehitys olisi kaikilla sektoreilla nopeaa. Kansalliset erityispiirteet ja traditiot elävät hyvistä syistä vahvoina. Taloudellisen kanssakäymisen helpottamisesta on helpompi sopia kuin esimerkiksi koulutusvaatimusten harmonisoinnista.

Yhteistyö on kuitenkin jatkuvasti kehittyvää. Integraation syveneminen monilla sektoreilla ei näytä estävän yhteistyön leviämistä uusille alueille. Tämä on selvästi näkyvissä EU:n arkipäivän toiminnassa. Integraatio ei saa kuitenkaan tarkoittaa vain uusia korkealentoisia julistuksia, monta kertaa olisi tärkeämpää toteuttaa jo aiemmin sovitut päätökset.

Integraation perusteiden ja lähtökohtien tulee olla selkeät. Lähtökohtana on jäsenmaiden ihmisten yhteinen tahto sekä jäsenvaltioiden tasapuolinen ja oikeudenmukainen kohtelu. Kaikkien jäsenmaiden äänen pitää kuulua ja kantojen vaikuttaa yhteisessä päätöksenteossa. Direktoraatit eivät voi kuulua eurooppalaiseen integraatioon.

Unionin sisäisen yhteistyön perustana on jäsenvaltioiden demokraattinen päätöksenteko, ihmisoikeuksien ja oikeusvaltioperiaatteen kunnioitus sekä toimiva markkinatalous. Kriteerit uusien jäsenien ottamiselle Euroopan unioniin on määritelty Kööpenhaminan Eurooppa-neuvoston kokouksessa 1993. Näitä kriteerejä pitää noudattaa. Yhtäältä meidän täytyy pitää kiinni lupauksestamme ottaa kriteerit täyttävät eurooppalaiset maat unionin jäseneksi. Tämä koskee myös Turkkia.

Keskeinen osa elävää yhteistyötä on ihmisoikeuksien kunnioitus, mukaan lukien sosiaalisten ja sivistyksellisten oikeuksien jatkuva vahvistaminen ja kehittäminen. Nämä oikeudet ovat aiempaa vahvemmin esillä unionin uudessa perustuslaillisessa sopimuksessa.

* * *

Euroopan unioni haluaa olla uskottava ja vahva monenkeskinen toimija. Tämä uskottavuus edellyttää vahvaa taloutta ja vahvoja sosiaalisia rakenteita – meidän on näytettävä esimerkkiä.

Globaalisti kestävää yhteistyötä voidaan rakentaa vain yhteisten arvojen – demokratian, ihmisoikeuksien kunnioituksen ja oikeusvaltioperiaatteen – pohjalle Tarvitaan oikeudenmukaisuutta ja tasavertaisuutta.

Taloudellinen yhteistyö on ensimmäinen askel muuhun yhteistyöhön. Euroopan unionin oma kehitys on osoitus tästä. Yhteistyötä voidaan asteittain laajentaa muille elämänalueille.

Globaalilla tasolla YK:n vuosituhatjulistus on kaikkein perustavin ja kauaskantoisin poliittinen sitoumus yhteistyöstä. Globalisaation sosiaalisen ulottuvuuden maailmankomissio on yksi konkreettinen osoitus vuosituhatjulistuksen toimeenpanosta. Muitakin konkreettisia keinoja ja esimerkkejä tarvitaan, ja tätä varten meidän tulisi vahvistaa ihmisten uskoa.