Tasavallan presidentti Tarja Halosen avajaissanat Pohjoismaisessa sovittelu- ja konfliktinhallintakonferenssissa 26.5.2006

(muutosvarauksin)

Sovittelu on viimeisten vuosikymmenten aikana integroitunut viranomaiskoneiston ja oikeusjärjestelmän yhteyteen. Kehitykseen ovat vaikuttaneet kansallisten toimenpiteiden lisäksi kansainvälinen yhteistyö eri muodoissaan – alalla toimivien tai siitä kiinnostuneiden yhteistoiminta - tietojen ja kokemusten vaihtamiseksi.

Hyvänä esimerkkinä tällaisesta yhteistoiminnasta on tämä Pohjoismaisen Konfliktinratkaisu- ja Sovittelufoorumin (Nordic Conference in Mediation and Conflict Management) järjestyksessä 4. konferenssi. Myös Euroopan Neuvosto ja Euroopan unioni ovat toimineet aktiivisesti edistääkseen sovittelun kehittymistä varteenotettavaksi vaihtoehdoksi konfliktitilanteiden ratkaisemisessa.

Meillä ihmisillä on erilaisia intressejä ja mielipiteitä asioista. Osittain kysymys on elämää rikastuttavista tekijöistä, jotka ovat jopa tärkeitä kehityksen kannalta. Mutta on myös kielteisiä seurauksia. Ihmiset ja ihmisryhmät joutuvat elämässään myös hyvin hankaliin erimielisyyksiin ja ristiriitoihin eli konflikteihin toistensa kanssa. Konflikteja syntyy työelämässä, kotona ja vapaa-aikana, ja ne johtavat oikeudenloukkauksiin, pettymyksiin, vääryyden kokemuksiin tai harmin tunteisiin tai pahimmassa tapauksessa jopa väkivaltaan.
Sitoutuminen demokratiaan, ihmisoikeuksien kunnioittamiseen ja oikeusvaltioperiaatteen noudattamiseen on vienyt asioita koko joukon eteenpäin. Kansainväliset sopimukset velvoittavat valtioita turvaamaan henkilölle oikeuden myös oikeudenmukaiseen oikeudenkäyntiin päätettäessä hänen oikeuksistaan ja velvollisuuksistaan tai häntä vastaan nostetusta rikossyytteestä. Tämä on keskeisimpiä oikeusvaltion periaatteita, johon muiden mukana myös kaikki Pohjoismaat ovat sitoutuneet. Sovittelun on aina perustuttava osapuolten tahtoon osallistua siihen vapaaehtoisesti. Tehokas tuomioistuinlaitos, joka turvaa oikeudenmukaisen oikeudenkäynnin ja julkisin varoin kustannettu oikeusapu, luovat edellytykset vapaaehtoiselle sovittelulle. Ilman toimivaa oikeusjärjestelmää ei ole vapaaehtoisuuteen perustuvaa sovittelua.

Tuomioistuinmenettelyä arvostellaan joskus sen vuoksi, että siinä katsotaan sivuutettavan usein ihmisten välisen ristiriidan poistaminen ja keskitytään asianosaisten välisen oikeusriidan ratkaisemiseen. Tuomioistuinmenettelyn ja riitojen ratkaiseminen vain oikeussääntöjen avulla on väitetty jopa jättävän asianosaisten todelliset intressit ja tarpeet liian vähälle huomiolle, torjuvan arkipäiväisiä tai rahallisesti vähäisiä riitoja ja työntävän ihmiset syrjään oman konfliktinsa käsittelystä. Tämän vuoksi traditionaalinen tuomioistuinjärjestelmä ei aina kykene tarjoamaan optimaalista ratkaisua erilaisiin ristiriitoihin yhteiskunnassa.

Keskustelua vaihtoehtoisesta riidanratkaisusta on käyty aina 1960-luvulta lähtien. Tähän keskusteluun ovat osallistuneet erityisesti yhteiskuntatieteilijät, ja siinä on painotettu asianosaisten osallistumismahdollisuuksia ja yhteisöllisyyttä. Vaihtoehtoinen riitojen ratkaisu on saanut aikaiseksi paitsi tutkimusta konfliktien teoriasta ja konfliktin hallinnan teoriasta, myös useita käytännönläheisiä keinoja riitojen ratkaisemiseen.

Sovittelu on eräs keino ratkaista konflikteja ja riitoja. Sovittelun käytännön sovellutukset ovat levinneet eri aloille, ja voitaneen puhua sovittelun kehittymisestä todelliseksi vaihtoehdoksi perinteiselle oikeudenkäyntimenettelylle. Tässäkin konferenssissa keskustellaan rikossovittelusta, tuomioistuinsovittelusta ja monikulttuurisesta sovittelusta omina kokonaisuuksinaan.

Sovittelun perusajatuksena on, että asianosaiset pääsevät molemmin puolin hyväksyttävään ratkaisuun kolmannen osapuolen avustuksella. Sovittelija pyrkii yleensä ensisijassa luomaan edellytykset sille, että asianosaiset saavuttavat itse ratkaisun asiassaan, eikä välttämättä edes tee ratkaisuehdotusta. Sovittelun onkin sanottu edistävän asianosaisten tyytyväisyyttä menettelyyn ja sen lopputulokseen sekä rakentavan vahvempia yhteisöllisiä siteitä yhteisiin intresseihin sitoutuvien asianosaisten välille.

Perinteisen ja vaihtoehtoisen riidanratkaisun järjestelmät ovat integroitumassa. Samaan aikaan kun esimerkiksi sovittelua käytetään tuomioistuimissa ja sovittelusta säädetään laissa, etenee myös niin sanotun vaihtoehtoisen riidanratkaisun oikeudellinen tutkimus ja sijoittaminen osaksi oikeusjärjestelmää. Näin kehitys on edennyt Suomessakin: tämän vuoden alussa tulivat voimaan lait rikossovittelua ja tuomioistuinsovittelua koskevat lait.

Näiden lakien valmistelu ja säätäminen herättivät paljon keskustelua ja niiden lopullinen sisältö muotoutui vasta eduskuntakäsittelyssä. Tämä on ymmärrettävää, koska kyse on toisaalta epävirallisesta, vapaamuotoisesta menettelystä, jota ei voi kovin tarkoin säännellä ilman, että se menettää luonteensa. Toisaalta on kuitenkin pidetty välttämättömänä, että on säädettävä tiettyjä reunaehtoja, joiden avulla varmistetaan se, ettei sovittelussa loukata kenenkään oikeusturvaa. Lainsäädännön avulla pyritään varmistamaan myös, että käytännöt olisivat yhdenmukaisia eikä yhdenvertaisuutta heikennetä.

Yhteiskunnallinen dynamiikka edellyttää erilaisuutta: erilaisia mielipiteitä, arvoja ja tavoitteita. Erilaisuuteen sisältyy paitsi mahdollisuus myönteiseen kehitykseen myös konflikteihin. Yhteiskunnallisen kehityksen luomisessa tarvitaan taitoa ristiriitaisuuksien ratkaisemiseen. Nykyisenä globalisaation aikana kyse on yhä enemmän myös valtioiden, etnisten ryhmien, yhteiskunnallisten intressiryhmien ja yritysten välisistä suhteista. Sovittelun tarve ja merkitys konfliktien ratkaisemisessa tulee todennäköisesti lisääntymään tulevaisuudessa.

Sovittelun avulla saatu ratkaisu, joka on molempien osapuolten kannalta hyväksyttävä ja joka on saavutettu siten, että konfliktin syihin voidaan vaikuttaa, luo paremman pohjan kanssakäymisen jatkamiselle kuin täysin ulkopuolisen määräämä ratkaisu. Ristiriitaisuuden syihin vaikuttaminen ja niiden karsiminen on erityisen tärkeää niissä tilanteissa, joissa osapuolet jatkavat yhteiselämää tai kanssakäymistä kuten esimerkiksi perheessä, koulussa, naapurustossa tai työpaikalla.

Pohjoismaiset yhteiskunnat ovat perinteisesti olleet konsensushakuisia. Sen lisäksi useat pohjoismaalaiset ovat osoittaneet taitonsa toimia sovittelijoina myös kansainvälisissä konflikteissa. Presidentti Martti Ahtisaari on parhaiten tunnettu suomalainen sovittelija kansainvälisissä tehtävissä. Hän sovitellut menestyksekkäästi useissa valtioiden sisäisissä ja kansainvälisissä konflikteissa. Parhaillaan hän jatkaa työtään Kosovon tilanteen ratkaisemiseksi. Toivotan hänelle parhainta menestystä tässä vaativassa tehtävässä, jonka tavoitteena on pitkäaikaisen ja vakavan tilanteen rauhoittaminen sekä turvallisuuden lisääminen Euroopassa.


* * *

Valtioiden sisäisessä ja kansainvälisessä sovittelussa tarvitaan korkeaa osaamista ja ammattitaitoa. Sitä voidaan edistää paitsi tieteellisen tutkimuksen ja koulutuksen keinoin myös kokemusten ja hyvien käytäntöjen saattamisella laajempaan tietoisuuteen. Eri ammattiryhmien ja maallikoiden yhteistyö mahdollistaa riidanratkaisun tarkastelun eri näkökulmista ja pyrkimisen yhteisöllisyyden, oikeudenmukaisuuden ja tehokkuuden maksimoinnin konfliktien ratkaisemisessa.

Presidenttinä mutta myös entisenä ammattiyhdistysliikkeen juristina sekä rauhanliikkeen aktivistina näen konfliktianalyysin ja neuvottelukyvyn ja lopulta tarvittaessa ristiriitojen ratkaisun sovittelulla tärkeänä osana nykyaikaista globaalia maailmaa. Olette todella tärkeitä ihmisiä - tulevaisuuden oppaita.

Toivotan teille antoisaa konferenssia mielenkiintoisten alustusten parissa ja inspiroivaa keskustelua ja kokemusten vaihtoa – sekä intoa ja rohkeutta jatkaa käytännön sovittelutyötä.