Tasavallan presidentti Tarja Halosen puhe Maailmanperintökomitean 25. istunnon avajaisissa Helsingissä 11.12.2001

(muutosvarauksin)

Perintö käsittää kaikki ympäristössämme tapahtuvat älyllisen toiminnan ilmenemismuodot ja viestit. Perintö on kansan sielun peili ja se heijastaa henkilökohtaista identiteettiä ketjussa, joka kulkee menneistä sukupolvista tuleviin.

Olipa sitten kyse kulttuurisesta tai luonnon perinnöstä, kestävä kehitys jää puhtaan retoriikan tasolle ilman toiminnallista sisältöä. On erinomaisen tärkeätä rakentaa kestävää kehitystä kestävän etiikan varaan. Voimme kysyä itseltämme, onko etiikkamme terveellä pohjalla ja vaalimmeko todella älyllistä, kulttuurista ja luonnon perintöämme siirtäen sen viestiä tuleville sukupolville?

Kymmenen vuotta sitten Rion Ympäristö- ja kehityskonferenssi kohotti kestävän kehityksen keskeiseksi käsitteeksi niin kansainvälisessä yhteistyössä kuin kansallisissa toimissakin. Jokaisella kansalla on ensisijainen vastuu kestävästä kehityksestä samoin kuin kulttuurisesta ja luonnon perinnöstä. Kun eettiset normit kulttuurisen ja luonnon perinnön hoitamisessa ovat terveellä pohjalla, kestävää kehitystä voidaan edistää eri tavoin.

Ekologisesti kestävässä kehityksessä taloudellinen kasvu on mukautettava luonnon asettamiin rajoihin. Tämä on suuri haaste poliittiselle päätöksenteolle ja teknologioille. Kansainväliset yleissopimukset ja muut yhteiset sitoumukset lisäävät mahdollisuuksiamme vaalia yhteistä perintöämme - maailman perinnön hoitaminen on kestävän kehityksen perustekijöitä.

Yhteiskunnallisesti oikeudenmukainen kehitys tarkoittaa pyrkimystä jakaa hyvinvointia tasapuolisesti. Kaikilla ihmisillä on oikeus saada perustarpeensa tyydytetyiksi. Tämän päämäärän saavuttamiseksi meidän on taisteltava köyhyyttä ja syrjäytymistä vastaan. Tässä työssä koulutus tarjoaa valtavasti mahdollisuuksia. Me olemme ottaneet vahvan poliittisen sitoumuksen koulutukseen hyväksymällä Dakarin puitesopimuksen "koulutusta kaikille". Se on tärkeä askel kohti YK:n Millennium-julistuksen tavoitteiden saavuttamista taata tasapuolisesti koulutusta maailman jokaiselle pojalle ja tytölle. Tämä haaste on erityisen suuri tyttöjen suhteen.

Samalla meidän tulee auttaa myös lukutaidottomia aikuisia, jotta he oppivat lukemaan ja kirjoittamaan. Lukutaidottomuus estää muun muassa ihmisten osallistumista yhteisiin asioihin ja yhteiskunnan rakentamiseen. Täten lukutaidottomuus heikentää demokratiaa.

Eräs älyllisen ja luovan perinnön perusominaisuuksista on, ettei sen jakaminen vähennä sitä, vaan päinvastoin. Yhteiskunnalla on velvollisuus luoda mahdollisuuksia jakamiseen. Tässä koulutus ja kulttuuri ovat tärkeitä välineitä. Katsokaamme perintöä lasten ja nuorten näkökulmasta.

Lapsissa ja nuorissa meillä on avain tulevaisuuden yhteiskuntaan, jossa kulttuurinen suvaitsevaisuus ja erilaisuuden kunnioittaminen toteutuvat. Ensisijaisesti perhe välittää perinteitä, mutta myös koululla on suuri vastuu siirtää perintöä kaikissa muodoissaan edelleen. Koulu luo pohjan kulttuurin arvostamiselle ja suvaitsevaisuudelle. Meidän tulee kannustaa koulujen välistä verkottumista ja yhteistyötä, ja meidän on edistettävä kulttuurien välistä dialogia kaikilla tasoilla. UNESCOn tulee kannustaa jäsenvaltioitaan kehittämään arvojen opettamista. Tämä on rauhan, ihmisoikeuksien ja demokratian opetusta - toisin sanoen opetusta, joka ehkäisee suvaitsemattomuutta, syrjintää ja ristiriitoja. Tässä näen UNESCOn aloittamalle maailmanperinnön opetusprojektille suuria mahdollisuuksia. Projekti ansaitsee vankan tukemme.

Vähemmistöt jäävät usein voimakeskusten ulkopuolelle. Vähemmistöjen asema on elintärkeä alkuperäisten kulttuurien säilymisessä. Työskentelemällä yhdessä voimme poistaa esteitä ja varmistaa vähemmistöjen oikeus omaan kulttuuriinsa. Vastuuta luonnosta ja sen monimuotoisuudesta, elinympäristöstä ja kulttuuriperinnöstä ei voi siirtää muille, se kuuluu meille kaikille. Minusta on mieluisaa havaita, että kokouksenne harkitsee Maailmanperinnön alkuperäiskansojen asiantuntijaneuvoston perustamista. Tämän neuvoston ja YK:n perustaman Alkuperäiskansojen foorumin välillä on läheinen yhteys.

Muuan paradoksi perinnön säilyttämisessä on, että meidän pitää säilyttää uudistuaksemme. Kulttuurin elinvoimaisuus syntyy monimuotoisuudesta - yhteiskunnassa, joka antaa rauhalle, hyvinvoinnille ja kulttuurille mahdollisuuden.

Maailmalla on edessään haaste ylittää kulttuurit, uskonnot ja historian muovatakseen uuden kehitysvision, joka perustuu yhteiseen etuun kestävyydestä, vakaudesta ja hyvinvoinnista. Tällainen visio tarjoaa mahdollisuuden inhimillisemmästä globalisaatiosta, josta kaikki pääsevät osallisiksi - sellaisesta, joka sulkee kulttuurisen monimuotoisuuden piiriinsä.

Siksi olen iloinen UNESCOn yleiskonferenssin päätöksestä painottaa järjestön kulttuuriohjelmassa monimuotoisuutta, kulttuurienvälistä pluralismia ja dialogia. Toivokaamme, että yleiskonferenssin hyväksymä kulttuurin monimuotoisuuden julistus merkitsee ponnahdusta suuremmalle kulttuurien monimuotoisuuden, suvaitsevaisuuden, dialogin ja yhteistyön kunnioitukselle. Julistus on tärkeä panos Kulttuurien välistä dialogia koskevan kansainvälisen vuoden huomioinnille. Kulttuurit muuttuvat, kehittyvät ja sopeutuvat uuteen aikaan ja uuteen todellisuuteen toimimalla keskenään. Tämä keskinäinen toiminta luo monietnisiä ja -kulttuurisia yhteiskuntia, perinnöltään rikkaita ja monimuotoisia.

Perinnön säilyttäminen selvästikin merkitsee sen monimuotoisuuden säilyttämistä. Tämänhetkinen kansainvälinen yhteys antaa aiheen terävöittää huomiotamme tähän dialogiin. Kulttuurisen monimuotoisuuden säilyttäminen on erottamaton osa kulttuurienvälisen dialogin lujittamista. Kummatkin ovat keskinäisen ymmärryksen keskiössä.

YK:n yleiskokous on julistanut vuoden 2002 Yhdistyneiden kansakuntien kulttuuriperintövuodeksi. Sitä vietetään yhtäaikaa Maailmanperintöä koskevan yleissopimuksen 30. vuotisjuhlan kanssa. Se ei ainoastaan ole osoitus siitä, kuinka paljon arvostamme yhteistä perintöämme, vaan myös korostaa tarvetta sen turvaamisesta tuleville sukupolville. Tässä ponnistuksessa keskeisestä roolia pitävällä UNESCOlla on kunnioitusta herättäviä haasteita tehtävän täyttämisessä.

Meidän pitää muistaa, että maailman perintö on enemmän kuin muistomerkit ja luonnon ihmeet. Rahassa mittaamattomia ajatuksia ja uskomuksia, joista kollektiivinen muistimme muodostuu, ei pidä koskaan jättää vaille huomiota.

Sallinette minun esittää myönteisen esimerkin omasta maastani. Suomi sai itsenäisyyden 84 vuotta sitten, me taistelimme kansalaissodan ja meidän oli taisteltava kolme sotaa ulkomaisia vihollisia vastaan. Silti olemme saavuttaneet korkean elintason ja äskeisessä OECD-tutkimuksessa suomalaiset koululaiset olivat parhaita lukemisessa ja kirjoittamisessa. OECD-maiden välisten kansallisten keskiarvojen vertailussa Suomi ylittää ne lukemisessa, matematiikassa ja luonnontieteissä. Voimme kiittää peruskoulutustamme edistyksestä tietoon pohjautuvan yhteiskunnan rakentamisessa. Antamalla myös tytöille samanlaiset koulutusmahdollisuudet kaikilla tasoilla, olemme ainakin kaksinkertaistaneet resurssimme.

Saanen päättää lainaamalla Kulttuurista monimuotoisuutta koskevasta julistuksesta: "Perintö kaikissa muodoissaan on säilytettävä, sitä on kartutettava, ja se on luovutettava tuleville sukupolville todistuksena inhimillisistä kokemuksista ja pyrkimyksistä, niin että vaalimme luovuutta kaikessa sen monimuotoisuudessa ja elähdytämme aitoa dialogia kulttuurien kesken".

Toivotan Maailmanperintökomitealle parhainta menestystä tärkeässä työssään.