Tasavallan presidentti Tarja Halosen esitelmä Bulgarian parlamentissa 26.2.2003

MUUTTUVA EUROOPPAMME GLOBALISOITUVASSA MAAILMASSA Muutosvarauksin; puheen kieli englanti

"Vaikka maailma muuttuu, meillä on historiallinen kokemuksemme ja maantieteellinen asemamme, joka ei muutu". Näin kirjoitti edeltäjäni edeltäjä Suomen presidenttinä, Mauno Koivisto kymmenen vuotta sitten, jolloin kaikki tuntui muuttuvan peruuttamattomasti paremmaksi Euroopassa. Kylmä sota päättyi ja Euroopan unioni valmistautui laajentumiseen, jonka myötä myös Suomesta tuli 1995 EU:n jäsen. Mikään ei tuntunut jäävän ennalleen, sotilaallisen uhan poistuminen näytti antavan meille rajattomasti rauhanomaisen yhteistyön mahdollisuuksia. Kuitenkin Mauno Koivisto halusi eräänlaisena poliittisena testamenttinaan korostaa historian ja maantieteen merkitystä, jotta valoisaan tulevaisuuteen katsoessamme emme sokaistuisi ja menettäisi perspektiiviä.

Suomen maantieteellinen ympäristö, jolle me emme mitään voi, on Pohjois-Eurooppa ja Itämeri. Tällä alueella ovat historian kuluessa suurvaltojen pyrkimykset usein törmänneet toisiinsa alueen pienten kansojen kannalta usein kohtalokkain seurauksin. Nyt kylmän sodan jälkeisessä tilanteessa näiden pienten kansojen asema alueella on parempi ja turvallisempi kuin kertaakaan historian aikana. Itämeren rantavaltiot ovat pian kaikki Venäjää lukuun ottamatta Euroopan unionin jäseniä. Tällä on olennainen vakautta ja vaurautta lisäävä vaikutus koko alueen kannalta. Ongelmia tietysti on, ja monet niistä liittyvät EU:n ja Venäjän uudenlaisen keskinäisen kumppanuussuhteen etsintään. Ongelmia opitaan kuitenkin molemmin puolin entistä paremmin ratkaisemaan. Tärkeintä on, että mitkään niistä eivät enää ole vaarassa kärjistyä sotilaallisiksi yhteenotoiksi.

Bulgarialle maantiede on historiallisesti merkinnyt Balkania ja Mustanmeren aluetta. Myös tämä alue on vuosisadat ollut sisäisten erimielisyyksien ja suurvaltaristiriitojen repimä. Suomessa tämä on pitkään tiedetty, koska Venäjän ja Turkin sodan aikana 1877-78 Suomen kaarti osallistui niihin taisteluihin, jotka aikanaan johtivat Bulgarian itsenäistymiseen.

Kylmän sodan päätyttyä tilanne Balkanilla ei kehittynyt yhtä suotuisasti kuin Pohjois-Euroopassa, vaan varsinkin entisen Jugoslavian alueella puhkesi sotilaallisia yhteenottoja, jotka horjuttivat koko Euroopan vakautta. Monien traagisten vaiheiden jälkeen tulipalot on saatu sammumaan, mutta monet ristiriidat edelleen kytevät. Osa kriiseistä sai sotilaallisen ratkaisun; osaan saatiin neuvotteluratkaisu, kuten Kosovon tilanteeseen edeltäjäni presidentti Martti Ahtisaaren johdolla. Nämä kriisit aiheuttivat valtavia kärsimyksiä, menetyksiä sekä suuria kustannuksia, joista mekin maksamme osamme osallistumalla kriisinhallintaoperaatioihin Bosniassa ja Kosovossa.

Kesällä 1999 Suomen toimiessa EU:n puheenjohtajana Sarajevossa järjestettiin historiallinen huippukokous, jossa solmittiin Kaakkois-Euroopan vakaussopimus. Tavoitteena oli laajan kansainvälisen yhteistyön avulla panna liikkeelle paitsi inhimillisen hädän lievittäminen ja jälleenrakennus tuhotuilla alueilla myös kansalaisyhteiskuntien kestävä rakentaminen ja alueellinen yhteistyö. Tehtävä oli valtava, ja vaikka paljon on saatu aikaan, tähän asti saavutetut tulokset eivät varmaankaan vastaa niitä suuria odotuksia, joita meillä Sarajevossa oli. Työtä on jatkettava.

Vakaussopimuksen tarkoituksena oli saada aikaan alueellista yhteistoimintaa kriisien esille nostamien ongelmien ratkaisemiseksi. Tämä onkin välttämätöntä lyhyellä aikavälillä. Sen sijaan pitkällä tähtäyksellä kestävät ratkaisut löytyvät parhaiten Euroopan yhdentymisen kautta. Tähän sitoutuminen kannustaa meitä kaikkia sellaisten kansalaisyhteiskuntien rakentamiseen, jotka perustuvat yhteisiin eurooppalaisiin arvoihin: demokratiaan sekä ihmisoikeuksien ja oikeusvaltioperiaatteen kunnioittamiseen. Te tunnette näistä järjestöistä jo koko joukon kuten ETYJ:n ja Euroopan neuvoston. Teidät on kutsuttu myös Natoon.

Euroopan unioni teki kauaskantoisia päätöksiä laajentumisesta viime joulukuussa Kööpenhaminan huippukokouksessa. Nyt käynnissä oleva laajentumisprosessi on monessa suhteessa erilainen kuin aikaisemmat laajentumiset - suorastaan historiallinen.

Ensiksikin uusien jäsenmaiden määrä oli suurempi kuin kertaakaan aikaisemmin Jäsenmäärä kasvoi kahdella kolmanneksella. Toiseksi taloudelliset erot ovat suuremmat kuin aikaisemmissa laajentumisissa, ja silti koko prosessi on nyt ollut paljon nopeampi. Kolmanneksi nyt kahdeksan uusista jäsenistä on ns. siirtymätalouden maita: vielä runsas kymmenen vuotta aikaisemmin niiden poliittinen ja taloudellinen järjestelmä oli kommunistinen. Melkein kaikki olivat olleet mukana Varsovan liitossa.

Uudet jäsenet joutuvat aina hyppäämään liikkuvaan junaan. Tällä kertaa hyppy vaatii enemmän. Suurin osa vanhoista jäsenistä on jo ottanut käyttöön yhteisen rahan ja on mukana Schengen-järjestelmässä. Mutta sen lisäksi EU-konventti tekee kiivaasti työtään.

Se, että EU oli valmis avaamaan näille maille ovensa, on tärkeä signaali paitsi kaikille eurooppalaisille, myös muulle maailmalle. Unioni osoitti hyvin konkreettisesti, että se on avoin yhteisö. Siihen voivat liittyä kaikki halukkaat ja kriteerit täyttävät Euroopan maat. Tämä koskee seuraavaksi Bulgariaa.

Viime joulukuun Kööpenhaminan neuvoston loppupäätelmissä tehdään tämä selväksi:

["Liittymisneuvottelujen saattaminen onnistuneesti päätökseen kymmenen ehdokasvaltion kanssa antaa uuden sysäyksen Bulgarian ja Romanian liittymiselle saman kokonaisvaltaisen ja peruuttamattoman laajentumisprosessin osana. Unioni on tyytyväinen kyseisten maiden huomattavaan edistymiseen, joka ilmenee myös siinä, että niiden liittymisneuvottelut ovat edenneet pitkälle. Unioni odottaa voivansa vahvistaa tähän mennessä saavutetut tulokset. Brysselin Eurooppa-neuvoston päätelmien mukaisesti sekä sen mukaan, miten jäsenyyskriteerien täyttäminen jatkossa edistyy, tavoitteena on toivottaa Bulgaria ja Romania tervetulleiksi Euroopan unionin jäseniksi vuonna 2007. Unioni vahvistaa, että liittymisneuvottelut maiden kanssa jatkuvat noudattaen samoja periaatteita, jotka ovat olleet liittymisneuvottelujen pohjana tähänkin asti, ja että kutakin ehdokasvaltiota arvioidaan sen omien ansioiden pohjalta."]

Suomi tukee Bulgarian pyrkimyksiä. Jatkokehitys riippuu siitä, missä tahdissa Bulgaria itse kykenee viemään liittymisprosessin päätökseen. Neuvotteluluvuista on 23 ehdollisesti jo suljettu, mutta kahdeksan vaikeaa lukua on edelleen neuvottelujen kohteena. Samaan aikaan Bulgarian on kyettävä tekemään laaja lainsäädäntötyö. Sen täytyy myös muuttaa oikeuslaitoksensa, hallintonsa, ympäristöpolitiikkansa ja talouselämänsä rakenteita sellaiseksi, että EU-lainsäädännön omaksuminen ja täytäntöönpano on myös käytännössä mahdollista.

Tehtävä on vaativa, mutta uskon, että Te bulgarialaiset haluatte ja kykenette siitä suoriutumaan. EU myös antaa monin tavoin taloudellista ja asiantuntija-apua. Myös Suomi on tarjonnut Bulgarian käyttöön paitsi omat kokemuksensa kymmenen vuoden takaisista jäsenyysneuvotteluistaan, myös käytännön tukea eri aloilla, mm. aluehallinnon kehittämisessä ja rajavartioinnin tehostamisessa. Vähemmistöjen aseman parantamisessa Suomella on pitkät perinteet erityisesti Euroopan neuvoston piiristä. Romanivähemmistöjen asema on esimerkiksi sellainen kysymys, joka koskettaa kaikkia Euroopan maita ja johon meidän on kyettävä löytämään yhdessä ratkaisut. EU:n huippukokous Helsingissä vuonna 1999 korosti kaikkien yksilöiden yhtäläisiä oikeuksia. Erityistä huomiota tuli kiinnittää sellaisten ryhmien aseman parantamiseen, jotka eivät ole enemmistönä missään maassa, mukaan lukien romanit.

Tähän asti Eurooppa ja sen maat ovat pitkään olleet, hyvässä ja pahassa, keskeinen osa globaalia maailmaa. Siirtomaapolitiikka tuli tiensä päähän toisen maailmansodan jälkeen. Eurooppa kääntyi sisäänpäin. Se lähti etsimään yhdentymisestä ratkaisua sekä taloudellisiin että identiteettiongelmiinsa. Viimeksi kuluneet viisi vuosikymmentä ovatkin tässä suhteessa menestystarina.

Tänään paine integraatioon tulee myös ulkoapäin, eikä se rajoitu Eurooppaan. Kulttuurin, talouden ja turvallisuuden ongelmat ovat aidosti globaaleja eikä niihin riitä alueelliset ratkaisut. Eurooppalainen integraatio voi kuitenkin olla avuksi sekä meille että muille. EU-maiden vauraus, sen osuus maailman investoinneista, kaupasta ja kehitysavusta tekee siitä merkittävän vaikuttajan kaikkialla maailmassa. Vaikutusvalta tuo kuitenkin mukanaan vastuun.

Valitettavan monille ihmisille, varsinkin kehitysmaissa, globalisaatio ei edusta maantieteen kahleista vapautunutta rajatonta mahdollisuutta vuorovaikutukseen ja vaurastumiseen. Pikemminkin se edustaa heille uutta, jopa entistä epäoikeudenmukaisempaa kansainvälistä riistojärjestelmää. Kun paluuta entiseen ei enää ole, ainoa mahdollisuus on vaikuttaa globalisaatioon niin, että siitä tulee inhimillisempi ja rakentaa uusi maailma kansallisvaltioiden ja kansalaisyhteiskunnan, kansainvälisten järjestöjen ja edistyksellisten yrittäjien kanssa. Silloin globalisaatio voi edistää kehitystä, hyvinvointia ja työllisyyttä sekä vähentää köyhyyttä kaikkialla maailmassa. Eurooppalainen kokemuksemme saattaa olla osa uutta maailmaa.

Kansainvälisen työjärjestö ILO asetti komission selvittämään globalisaation sosiaalista ulottuvuutta ja tekemään ehdotuksia globalisaation inhimillistämiseksi ja tasapuolistamiseksi. Toimimme Tansanian presidentin kanssa puheenjohtajina tässä komissiossa, jonka jäseninä on 24 arvovaltaista henkilöä eri puolilta maailmaa. Nämä naiset ja miehet edustavat mielestäni erinomaisen hyvin erilaisia poliittisia, taloudellisia ja kulttuurisia lähtökohtia ja näkemyksiä globalisaatiosta. Meidän työmme on määrä olla valmiina ensi syksynä. Vaikka me emme olekaan ihmeidentekijöitä, niin me uskomme lujasti, että ihminen voi vaikuttaa kehitykseen.

Suomi itse on esimerkki maasta, jonka eristäytynyt maatalousyhteiskunta varsin lyhyessä ajassa, vajaassa viidessäkymmenessä vuodessa, sopeutui menestyksellisesti globalisaatiokehitykseen. Meidän toimintapohjamme on pohjoismainen hyvinvointiyhteiskunta. Maailman talousfoorumin kolmessa hiljattain tekemässä kansainvälisessä vertailuissa Suomi saavutti ensimmäisen sijan kilpailukyvyssä, tietoyhteiskunnan kehittyneisyydessä sekä ympäristön kannalta kestävässä kehityksessä. Eräässä toisessa kansainvälisessä vertailussa Suomi sijoittui kaikkein vähiten korruptoituneeksi maaksi. Tämä osoittaa, että nämäkin asiat voidaan yhdistää, niin kuin myös kilpailukyky ja hyvinvointiyhteiskunta. Ja tämä on tapahtunut maassa, jossa ilmasto on ajoittain ankara, luonnonvarat vähäiset ja joka on varsin kaukana maailman keskuksista. Tämän pitäisi antaa toivoa kaikille, jotka uskovat parempaan globalisaatioon.

Kylmän sodan aikana kansainvälinen turvallisuus perustui viime kädessä maailmanlaajuiseen kauhun tasapainoon. Uuteen vuosituhanteen astuessamme joudumme havaitsemaan, että kylmän sodan loppuminen oli hyvä asia, mutta se ei johtanutkaan automaattisesti rauhaan ja aseidenriisuntaan. Meitä uhkaavat uudenlaiset, jopa entistä vaikeammin hahmotettavat globaalit turvallisuusuhat. Tämänkin tulisi opettaa meidät uudenlaiseen globalisaation hallintaan. Vaikka YK:n perustivat toisen maailmansodan voittajat silloista tilannetta varten, on siitä kasvanut aidosti universaalinen järjestö. Yhdistyneet kansakunnat, sen pääsihteeri ja turvallisuusneuvosto sekä muut elimet ovat ainoat aidosti globaalit instituutiot, joilla on edellytykset saavuttaa kaikkien kansojen varaukseton luottamus pyrkiessään takaamaan rauhaa , turvallisuutta ja kehitystä muuttuvassa maailmassa.

Bulgarialla on edessään suurien haasteiden vuosi. YK:n turvallisuusneuvoston jäsenenä sillä on erityisvastuu kansainvälisestä rauhasta. Jäsenyysneuvotteluissa EU:n kanssa edessä ratkaiseva vaihe, joka edellyttää myös kansanedustajilta myötävaikutusta ja sitoutumista. Uskon, että bulgarialaisilla on paljon voitettavaa ja paljon annettavaa tässä työssä.