Tasavallan presidentti Tarja Halosen esitelmä Vilnan yliopistossa 7.3.2002

(MUUTOSVARAUKSIN)

Euroopan yhdentyminen - suomalainen näkökulma




Minulla on suuri etuoikeus saada luennoida tässä arvostetussa tieteen ja oppineisuuden keskuksessa, Vilnan yliopistossa.

Vuosi 2002 tulee olemaan tärkeä Liettualle. Vuoden loppupuolella Liettuan uskotaan pääsevän tavoitteeseensa integroitua täysin eurooppalaisiin ja euroatlanttisiin rakenteisiin. Odotamme Liettuan saattavan neuvottelut EU:n jäsenyydestä onnistuneesti päätökseen ensi syksynä.

Joulukuussa Kööpenhaminan Eurooppa-neuvostossa tehdään historiallisia päätöksiä unionin laajentumisesta jopa kymmenellä uudella jäsenellä. Joitakin viikkoja aikaisemmin NATO:n Prahan huippukokous päättää uusien jäsenien hyväksymisestä liittoon.

Siten tämä vuosi tulee olemaan merkittävä, mutta elämä jatkuu häiden jälkeenkin.

Tästä näkökulmasta haluan jakaa kanssanne omia kokemuksiamme Euroopan unionista seitsemän vuotta kestäneen jäsenyytemme ajalta.

Haluan aloittaa yleisellä havainnolla. Mielestäni yhdentyminen on jotain enemmän ja laajempaa kuin pelkkä EU:n tai NATO:n jäsenyys. Monilla muillakin järjestöillä, etenkin Euroopan neuvostolla, jonka puheenjohtajana toimitte parhaillaan, ja Euroopan turvallisuus- ja yhteistyöjärjestöllä ETYJ:illä sekä EFTA:lla ja OECD:llä on edelleen tärkeä osa yhdentymisessä.

Olemme kuitenkin nähneet, ettei yhdentyminen ole päämäärä itsessään, vaan prosessi, jonka tarkoituksena on edistää rauhaa ja kansojen hyvinvointia. Järjestöillä on tässä prosessissa osansa, ja niiden merkitys saattaa muuttua ajan mittaan.

Suomi tuli mukaan eurooppalaiseen yhteistyöhön askel askeleelta pitkän ajan kuluessa. Liityimme Pohjoismaiden neuvostoon vuonna 1956 ja olimme alusta alkaen mukana Euroopan vapaakauppaliitossa. Suhteemme Euroopan unioniin kehittyi myös pitkän ajan kuluessa täysjäsenyydeksi; solmimme vapaakauppasopimuksen Euroopan yhteisöjen kanssa vuonna 1973, sopimus Euroopan talousalueesta tuli voimaan vuonna 1994, vain vuosi ennen liittymistämme unioniin.

Jokaisella laajentumisella on omat ominaispiirteensä. On tärkeää tunnistaa, että EU:n laajeneminen vuonna 1995 poikkesi kovasti tämänhetkisestä prosessista. Suomella, Ruotsilla ja Itävallalla oli ollut pitkä kehitys takanaan asteittaisessa yhdentymisessä Euroopan unioniin. Nykyisillä hakijamailla ei ole samaa etua ja lisäksi EU:n kehitysvauhti on nopeampaa kuin kahdeksan vuotta sitten. Meidän ei pidä aliarvioida laajentumisprosessin monimutkaisuutta, mutta olemme päättäneet saada sen onnistumaan.

Olemme noudattaneet yleisstrategiaa edetä vailla ennakkoluuloja muiden mukana avautumalla asteittain Eurooppaan ja maailmaan. Olemme omaksuneet aktiivisen roolin tullaksemme kuulluksi ja vaikuttaaksemme niihin asioihin, jotka koskevat etujamme.

Kansalliset edut eivät häviä laajentuvassa ja yhdentyvässä Euroopassa tai globalisoituvassa maailmassa, mutta niiden rinnalla on laajempia kokonaisuuksia ja eurooppalaisia ja globaaleja etuja. Edut turvataan parhaiten, kun ne määritellään laajasti ja pyritään saavuttamaan aktiivisella yhteistyöllä. Tällaisella lähestymistavalla kaikki asianosaiset voittavat, päinvastoin kuin nollasummapelissä

Omien ja Euroopan etujen turvaamiseksi on oltava mukana neuvottelupöydässä, jossa päätöksiä tehdään.

Olen hyvin mielissäni siitä, että Liettua näyttää toimivan tällä tavoin. Jo hakijamaana Liettua voi edistää etujaan EU:ssa. Liettua voi olla jo mukana vaikuttamassa viime viikolla alkaneeseen konventtiin, jossa keskustellaan EU:n tulevaisuudesta.

Yksi tapa vaikuttaa on aloitteiden esittäminen ja niille kannatuksen hakeminen kumppaneiden ja yhteenliittymien välityksellä. Yhteenliittymät, jotka vaihtelevat kyseisen aiheen ja teeman mukaisesti, ovat silmiinpistävä piirre EU:ssa.

On tärkeää, että kaikki EU:n jäsenet ovat yhdenvertaisia. Olemme olleet näkemässä kaikissa isommissa maissa ilmennyttä suuntausta sulkea pienempiä maita päätöksenteon ulkopuolelle. Näin EU:ta ei kuitenkaan tehdä sisäisesti tehokkaammaksi tai painoarvoltaan tärkeämmäksi.

Laajentuneessa EU:ssa on vahvempi "Itämeren maku" ja toivon, että se vaikuttaa unionin työskentelyyn. Alueellinen yhteistyö tulee edelleen olemaan tärkeää myös EU:n sisällä.

Neuvottelutulosten aikaansaaminen on tärkeää, mutta niiden täytyy nojata kansalaisten tukeen. Sisäpoliittiset eroavaisuudet tulevat säilymään tulevaisuudessakin.

Olette ensimmäinen sukupolvi liettualaisia, joista tulee Euroopan unionin jäseniä ja teidän kulttuurinne ja identiteettinne on tervetullut lisä unioniin. Jäsenyys ei köyhdytä Liettuan identiteettiä ja ominaislaatua, pikemminkin päinvastoin.

Pienen maan tulee vaalia ja hoivata identiteettiään ja ominaispiirteitään. Identiteetti kasvaa kansallisesta kulttuurista, perinteestä ja historiallisesta kokemuksesta. Sosiaaliset verkostot ja hyvinvointi, taloudellinen suoritus ja hyvät naapurisuhteet muokkaavat myös identiteettiä. Kyky ja halu puolustautua on ilmaus tästä identiteetistä ja myös koulutusta tulevaisuutta varten. Vankka identiteetti antaa terveen itsetunnon ja herättää kunnioitusta muiden joukossa. Kansa, jolla on tämä ominaisuus, on aina rakentava integraation myötävaikuttaja, ja se on myös kypsä jakamaan valtaansa muiden kanssa yhteiseksi hyväksi.

Taloudellinen yhdentyminen on tervetullutta, mutta kukoistavat kansalliset kulttuurit ovat Euroopan identiteetin perusteita. Yhdentymisen ei tarvitse olla uhka kansallisille identiteeteille, vaan päinvastoin se voi tukea niiden elpymistä. Tämän kehityssuuntauksen vahvistaminen saattaa kuitenkin tarvita tukeanne.

EU on hyvä brändi, mutta tämän päivän uusi avainsana on globalisaatio. Meiltä suomalaisilta kysytään usein, mikä on menestyksemme salaisuus globalisoituvassa maailmassa.

Suomen opetus on olla vastaanottavainen uuden teknologian suhteen ja valjastaa se aidon tietoyhteiskunnan rakentamiseksi. Se merkitsee myös sitä, että tutkimukseen ja kehitykseen on kohdennettava yhä enemmän rahoitusta. Ennen kaikkea se tarkoittaa oivallusta, että hyvin koulutetut ihmiset ovat luonnonvara ja kilpailutekijä kansalle, yhtä tärkeä kuin kaikki muutkin. Siksi meidän pitää investoida tulevaisuuteen.

Yhdentyminen lisää turvallisuutta käsitteen laajassa merkityksessä. Se lisää vakautta ja edellyttää demokratiaa, ihmisoikeuksia ja oikeusvaltiota.

Euroopan turvallisuusrakenne on muuttumassa. Sekä EU että NATO ottavat uusia jäseniä, ja kumpikin järjestö on käymässä läpi muutosprosessia. EU:n ja NATO:n välinen yhteistoiminta ja keskinäisriippuvuus ovat myös kasvamassa. EU lisää asteittain vastuutaan siviili- ja sotilaallisen kriisinhallinnan alueella turvallisuuden ylläpitämiseksi Euroopassa ja lähialueilla. Tässä tehtävässä se turvautuu usein NATO:n resursseihin. NATO:n toiminnan keskipiste on jatkossakin transatlanttisen turvallisuussuhteen ylläpitäminen.

EU on erityisen sopiva kriisinhallintaan. Se on voimakas toimija taloudellisesti ja poliittisesti, ja nyt olemme kehittämässä myös sotilaallista kriisinhallintakykyä. Olemme mielissämme, että tätä kehitystä ohjaa kenraali Gustav Hägglund Suomesta. Hän toimii EU:n Sotilaskomitean puheenjohtajana.

NATO on tänään tärkeä jäsenilleen, hakijamaille sekä kumppaneilleen. Suomi on ja tulee olemaan kiinnostunut kriisinhallinnasta ja muusta yhteistyöstä NATO:n kanssa, mm. euro-atlanttisen kumppanuusneuvoston (EAPC) puitteissa.

Toivomme Liettuan samoin kuin Latvian ja Viron onnistuvan tavoitteissaan päästä liiton jäseniksi ja ymmärrämme, että siinä onnistuminen lujittaa vakautta Itämeren alueella.

Mutta uhkat ja riskit Euroopassa ovat yhä vähemmässä määrin luonteeltaan klassisen sotilaallisia. Yhä useammat niistä ovat ei-perinteisiä, liittyen enimmäkseen jokapäiväiseen turvallisuuteen, mutta joissakin tapauksissa ne ovat uudentyyppisiä asymmetrisiä uhkia, kuten terrorismi. Perinteiset sotilaskeinot ovat rajallisesti käytettävissä näiden kaltaisia uhkia vastaan.

Sen seurauksena tavallisten kansalaisten turvallisuushuolien tärkeys kasvaa jatkuvasti. Tässä EU-tasoisia pyrkimyksiä on täydennettävä muilla, alueellisen tason ponnistuksilla ja bilateraalisilla toimenpiteillä, esimerkiksi suoralla yhteistyöllä yli rajojen. Meillä on jo alueelliset foorumit ja välineet, joita tähän tarvitsemme.

EU:n pohjoinen ulottuvuus tarjoaa kattorakenteen alueelliselle yhteistyölle. Sen puitteissa olot rajat ylittävälle yhteistyölle jäsenvaltioiden ja Venäjän välillä ovat parantuneet.

Venäjän osallistuminen Euroopan yhdentymisprosessiin on tärkeää koko maanosallemme. Se on vieläkin tärkeämpää meille Venäjän naapureina. Olemme sitä mieltä, että Kaliningradia koskevat kysymykset voidaan ratkaista positiivisella tavalla.
Näemme myös mahdollisuuksia tiiviimpään yhteistyöhön, koska laajentumisella on myönteisiä vaikutuksia rajan molemmilla puolin.

Riskien ja uhkien vastustaminen, ja mikäli mahdollista niiden estäminen, on edellytys hyvinvoinnille. Vakautta ja turvallisuutta voidaan horjuttaa myös yhteiskuntamme sisältä. Myös sisäisiä yhteiskunnallisia ja taloudellisia jakolinjoja täytyy pyrkiä madaltamaan samanlaisella päättäväisyydellä kuin maiden välisiäkin. Sosiaalisen hyvinvoinnin ja tasa-arvon rakentaminen on yksi vakauden ja vaurauden tukipylväistä.

Olen vakuuttunut siitä, että kaikki Itämeren alueen maat jakavat tämän näkemyksen. EU:ssa olemme yhdenvertaisia kumppaneita. Täysin uusia ja ainutlaatuisia mahdollisuuksia on avautumassa. Teemme kovasti työtä neuvottelujen loppuunsaattamiseksi ja toivotamme teidät tervetulleeksi Euroopan unioniin.

Jo nyt Itämeren alue on yksi tärkeimmistä kasvukeskuksista Euroopassa ja sillä on kaikki mahdollisuudet vielä parempaan tulevaisuuteen.