Tasavallan presidentti Tarja Halosen puhe European Women and Sport -konferenssissa Finlandia-talolla 10.6.2000

muutosvarauksin

Olen iloinen voidessani käyttää puheenvuoron konferenssissa, jossa Euroopan eri maista tulleet naisliikunnan vaikuttajat ja suomalaiset kollegat kohtaavat. Arvostan suuresti työtänne tasa-arvoisten liikuntamahdollisuuksien puolesta. Tiedän, että liikunta ja urheilu on yksi niistä yhteiskunnan alueista, joilla sukupuolten välinen tasa-arvo ei ole toteutunut vaikkakin siihen olisi luontaiset edellytykset. Urheilu on yhä miehinen linnake, jota aktiivinen muutos voisi viedä uuteen tasa-arvoisempaan 2000-luvun suuntaan. Tämä on mahdollista silloin, kun tytöt ja naiset osallistuvat toimintaan tasavertaisina harrastajina, päätöksentekijöinä, valmentajina, ohjaajina ja muina toimijoina kaikilla liikunnan ja urheilun tasoilla.

Vammaisten naisten liikuntakulttuuri on nostettu yhdeksi tämän konferenssin pääteemaksi. Tasa-arvo -teema ei todellakaan rajoitu pelkästään sukupuoleen. Niin YK:n yleismaailmallisessa ihmisoikeusjulistuksessa kuin useissa muissa sopimuksissa, kuten Euroopan ihmisoikeussopimuksessa, ihmiset ovat oikeudellisesti yhdenvertaisia ilman minkäänlaista syrjintää rotuun, ihonväriin, sukupuoleen, kieleen, uskontoon, poliittiseen tai muuhun mielipiteeseen, kansalliseen tai yhteiskunnalliseen alkuperään, omaisuuteen, syntyperään tai tekijään perustuvaa erotusta.

YK on hyväksynyt vammaisten ihmisten mahdollisuuksien yhdenvertaistamista koskevat yleisohjeet (Standard rules). Niiden tarkoituksena on tuoda esille arvoja ja normeja, joiden avulla erityisryhmät voivat luoda yhdenvertaista, suvaitsevaa elämää eri puolilla maailmaa. Tämä koskee myös liikuntaa ja urheilua. YK:n yleisohjeissa tuodaan selvästi esille, että vammaisilla ihmisillä tulee olla mahdollisuus harrastaa monipuolista liikuntaa ja urheilua liikuntaesteettömillä liikuntapaikoilla, ohjauksen ja valmennuksen tulee olla laadukasta ja liikunnan ja urheilun päätöksenteon tulee sisältää vammaisten ihmisten näkökulmaa.

Syrjinnän kielto on tärkeä osa kansainvälisiä ihmisoikeussopimuksia. Se on keskeisellä sijalla sekä YK:n kansalais- ja poliittisten oikeuksien että taloudellisten, sosiaalisten ja sivistyksellisten oikeuksien sopimuksessa. Lapsen oikeuksien sopimuksessa on säädökset myös vammaisten lasten oikeuksista. Vammaiset kohtaavat kuitenkin edelleen syrjintää, eivätkä heidän ihmisoikeutensa kaikilta osin toteudu tasavertaisesti. Erityisesti haluaisin nostaa esille osallistumisoikeuden. Vammaisten oikeus osallistua kaikkeen päätöksentekoon, jolla on vaikutuksia vammaisten asemaan on tärkeää ihmisoikeuksien edistämisenkin kannalta.

YK:n yleisohjeisiin sisältyy myös useita sukupuoleen liittyviä erityismainintoja. Ohjeiden tavoitteena on, että vammaiset tytöt ja pojat, naiset ja miehet saavat samat oikeudet ja velvollisuudet kuin kaikilla muillakin ihmisillä on. Tämä on tärkeää, koska vammaiset naiset saattavat tulla syrjityksi paitsi sukupuolensa myös vammansa perusteella. Niin kutsuttu kaksoissyrjintä tai moninkertainen syrjintä voi tulla esille vammaisille naisille työelämässä, sosiaalisissa suhteissa, vapaa-ajan liikunta- ja urheiluelämässä sekä huippu-urheilussa.

Ihmisten tasa-arvon toteutuminen ei ole pelkästään toivottavaa. Se on välttämätöntä. Ihmisoikeudet ovat samat kaikille yksilöille, mutta käytännössä niitä ei toteuteta tasapuolisesti. Esimerkiksi naiset, vähemmistöt ja vammaiset tulevat edelleen muita helpommin syrjityiksi. Siksi on perusteltua, että kiinnitetään erityistä huomiota näiden ryhmien oikeuksien toteutumiseen. Silloinkin kun tyttöjen ja naisten oikeudet on turvattu lainsäädännössä, niitä ei toteuteta aina yhtä hyvin kuin poikien ja miesten oikeuksia.

Naiset kohtaavat kaikkialla maailmassa erilaisia esteitä, jotka vaikeuttavat mahdollisuuksia elää tasavertaisina miesten rinnalla. Tämä johtuu usein mm. heikommasta taloudellisesta asemasta, työn- ja perheen yhteensovittamisen vaikeudesta sekä kulttuuriin liittyvistä tekijöistä. Naisten asemaa ja ihmisoikeuksia on pohdittu kuluneen viikon aikana New Yorkissa YK:n naiskonferenssissa, josta on käytetty nimeä Peking +5. Kiinan pääkaupungissa pidetystä naiskonferenssista on kulunut viisi vuotta ja nyt on tarkasteltu sitä, miten naisten oikeudet ja asema ovat kuluneiden vuosien aikana kehittyneet.

Vaikka ihmisoikeuksien turvaaminen ja edistäminen kuuluu maan hallituksille, elävää ihmisoikeuskulttuuria tuskin syntyy ilman aktiivista ja toimivaa kansalaisyhteiskuntaa. Nais- ja muiden kansalaisjärjestöjen rooli on ratkaiseva naisten ja tyttöjen ihmisoikeuksien edistämisessä. Naisten välinen yhteistyö ja verkostot ovat avaintekijä, kun naisten oikeuksia toteutetaan käytännössä. Tämä asia on jo arkipäivää monissa edustamissanne maissa. Niin myös suomalaisessa liikuntakulttuurissa.

Olen ilahtunut liikunnasta ja urheilusta vastaavien tahojen aktiivisuudesta tasa-arvokysymyksissä. Kansainvälinen olympiakomitea on omalla esimerkillään tärkeässä suunnannäyttäjän asemassa urheilukulttuurin tasa-arvoistamiseksi sen kaikilla osa-alueilla. Eurooppalaiset liikuntajärjestöt ovat niinikään ottaneet sukupuolten välisen tasa-arvon esityslistalleen. Olen vakuuttunut myös siitä, että EU:n laajentumisprosessi edistää sukupuolten välistä tasa-arvoa. On välttämätöntä, että EU:n jäsenyyttä hakevat maat täyttävät tasa-arvoa käsittelevää lainsäädäntöä ja sen toimeenpanoa koskevat vaatimukset ns. valtavirtaistamisen periaatteella. Samaan aikaan nykyisten jäsenmaiden tulee pitää kiinni tasa-arvosaavutuksistaan.

Lainsäädäntö ja kansalaisjärjestöjen tuki vievät tasa-arvoistumiskehitystä eteenpäin. Mutta tämä ei yksin riitä. Lisäksi tarvitaan poliittista tahtoa tasa-arvon edistämiseksi käytännössä. Laajat naisten yhteistyöverkostot, toimiva yhteistyö julkisen hallinnon ja kansalaisjärjestöjen välillä, toteutettaviksi tarkoitetut tasa-arvo-ohjelmat, mentoroinnin hyödyntäminen, koulutus ja naistutkimus, julkisuus, onnistujien palkitseminen, ruohonjuuritason kuuleminen, alueellinen työ ja usko tasa-arvon toteutumiseen vievät pitkälle. Ihmisen omakuva muodostuu elävässä elämässä saaduista käytännön kokemuksista ja ympäristön vuorovaikuksesta. Tasa-arvon toteutumiselle pitää luoda tilaisuuksia arkipäivässä.

Tätä kaikkea vaaditaan sekä tasa-arvoistettaessa eurooppalaista että kunkin maan omaa kansallista liikuntaa ja urheilua. Näille käytännön kulmakiville suomalainen liikunnan ja urheilun työ nojaa tällä hetkellä. Kansainväliset yhteydet ovat niinikään tärkeitä, jotta uudet näkemykset ja ideat siirtyvät toimenpiteiksi.

Meillä suomalaisilla on ollut pitkä tie tasa-arvotyössä. Suomalaiset naiset saivat ensimmäisinä maailmassa täydet poliittiset oikeudet vuonna 1906. Tämä merkitsi, että he olivat sekä äänioikeutettuja että vaalikelpoisia. Naiset ovatkin sen jälkeen enenevässä määrin toimineet kansanedustajina, ministereinä ja korkeissa viroissa. Ensimmäinen suomalainen naisministeri nimitettiin vuonna 1926. Tasa-arvoa on edistetty myös lainsäädännössä, erityisesti vuoden 1986 tasa-arvolailla ja sitä vuonna 1995 täydentäneellä kiintiöjärjestelmällä on ollut myönteinen vaikutus naisten ja miesten välisen tasa-arvon lisääntymiseen. Olen myös tyytyväinen siitä, että saan puhua teille Suomen ensimmäisenä naispresidenttinä.

Uskon liikunnan ja urheilun kykyyn edistää tasa-arvoisempaa maailmaa. Saleilla ja kentillä tytöt ja pojat, naiset ja miehet voivat parhaimmillaan olla hyvin tasa-arvoisia. Tekemistä vielä riittää, mutta liikunta ja urheilu saavat aikaan kohtaamisia, jotka mahdollistavat tasa-arvon ja suvaitsevaisuuden.

Toivotan teille onnea ja menestystä arvokkaassa työssänne tasa-arvoisen liikunta- ja urheilukulttuurin puolesta.

Olen varma, että työnne jatkosuunnitelmat kohtaavat ansaitsemaansa arvostusta niissä elimissä, joissa päätöksiä tehdään.

Tasavertaisen liikunta- ja urheilukulttuurin myötä voidaan rakentaa myös demokraattista yhteiskuntaa. Samalla tavoin kuin yhteiskunnassa, myös liikunnassa ja urheilussa ylitetään rajoja ja esteitä, joita aikaisemmin pidettiin mahdottomina voittaa. Rajat on tehty ylitettäviksi ja esteet poistettaviksi.