Tasavallan presidentti Tarja Halosen puhe Louvain-la-Neuven yliopistossa Belgiassa 1.4.2004

Globalisaatio on yksi aikamme avainsanoja. Globalisaatiolle on vaikea löytää yksiselitteistä määritelmää, vaikka sen perustekijöistä ollaan laajalti samaa mieltä. Kansainvälisen kaupan ja investointien vapauttaminen sekä teknologian nopea kehitys on nähty globalisaation moottoreina. Erityisesti informaatio- ja kommunikaatioteknologian (ICT) valtava kehitys on tehnyt tämän päivän globalisaatiosta erilaisen kuin aiemmat globalisaatioaikakaudet ihmiskunnan historiassa.

Ei siis ole ihme, että globalisaatiota tarkastellaan hyvin usein teknillistaloudellisena ilmiönä. Sittemmin olemme havahtuneet taloudellisen kasvun aiheuttamiin ympäristöongelmiin. Globalisaation sosiaalinen ulottuvuus – vaikutus ihmisille – on jäänyt vähemmälle huomiolle. Tämä on valitettavaa, sillä globalisaation hyväksyttävyys riippuu kokonaan siitä, miten ihmiset kokevat globalisaation vaikutuksen elämässään.

Hyvin hoidettu kansantalous, vaihtotaseen tasapaino, kilpailukyky ja tekninen kehitys ovat sinällään tärkeitä asioita. Parhaimmillaankin ne ovat kuitenkin vain keinoja varsinaisen tavoitteen, ihmisen kaikenpuolisen hyvinvoinnin ja turvallisuuden, edistämiseksi. Keinot nähdään liian usein päämääränä.

* * * *

Tästä syystä oli erittäin myönteistä, että Kansainvälinen työjärjestö ILO asetti reilut kaksi vuotta sitten Globalisaation sosiaalisen ulottuvuuden maailmankomission. Suostuin toimimaan komission puheenjohtajana yhdessä Tansanian presidentin Benjamin Mkapan kanssa. Komissiomme raportti julkaistiin 24. päivä helmikuuta Lontoossa. Puheenjohtajuus on ollut minulle hyvä oppikurssi globalisaation kasvoista eri puolilla maailmaa.

Tämä itsenäinen komissio, jonka toimiala on ollut paljon laajempi kuin ILO:n toimiala, on varmasti ollut samanlainen oppipaikka kaikille sen jäsenille. Itsenäinen ja riippumaton komissio perustettiin siksi, että ILO:n normaalissa työssä ei löydetty riittävää yksimielisyyttä. Se on oikeastaan aika ymmärrettävää. Työnantajilla, työntekijöillä ja hallitusten edustajilla oli omat taustayhteisönsä ja keskustelu muistutti liikaa neuvottelutilannetta, siinä ei voitu antaa myöden.

Maailmankomissio koottiin poikkeavalla tavalla. Yleensä samanmieliset ihmiset tai ryhmät koettavat saada jotain aikaiseksi. Tässä tapauksessa ryhmään valittiin tarkoituksella henkilöitä, joilla oli varmasti erilaisia ja jopa vastakkaisia mielipiteitä globalisaatiosta.

Komissiossa oli mukana hyvin erilaisia ihmisiä, pohjoisesta, etelästä, idästä, lännestä, teollisuusmaista, kehitysmaista ja niin edelleen. Esimerkiksi pelkästään Yhdysvalloista oli kolme hyvin erilaista edustajaa: Joseph Stiglitz, joka on useimmille tuttu Nobel-palkittuna taloustieteilijänä; John Sweeney, amerikkalaisen ammattiyhdistysliikkeen AFL-CIO:n vahva puheenjohtaja ja Reaganin hallituksen entinen työministeri Ann McLaughlin Korologos. Moni sanoi, että oli jo saavutus sinänsä, että he pystyivät olemaan mukana koko komission työn ajan ja olemaan vielä yhtä mieltä lopputuloksesta.

Korostan tässä itse prosessin merkitystä, koska se oli sinällään positiivinen ja merkityksellinen. Aito keskustelu voi auttaa erilaisia ja eri tavalla ajattelevia ihmisiä pääsemään yhteisymmärrykseen siitä, miten globalisaatiota pitäisi muuttaa ja kehittää.

Yhteinen raportti ei ole kenenkään yksittäisen jäsenen näköinen. Jos puheenjohtajat olisivat kirjoittaneet sen erikseen, lopputuloksesta olisi tullut vähän erilainen ja jokainen komission jäsenkin olisi tehnyt siitä omannäköisensä. Ja jos te luette komissiomme raportin ja puhutte siitä, te luultavasti puhutte siitä jossain määrin eri tavalla kuin minä tai joku muu. Tämä on täysin sallittua, sillä se kertoo kokoelmasta näkökulmia ja ehdotuksia, jotka ovat yhtä oikeita, mutta jotka pitäisi jollakin tavalla saattaa yhteen, jotta päästäisiin eteenpäin.

Komissiomme lähtökohtana oli, että nykyinen globalisaatio ei ole reilua ja se ei ole poliittisesti eikä moraalisesti kestävää. Globalisaation hyödyt jakaantuvat epätasaisesti maiden välillä ja niiden sisällä. Jo aiemmin heikommassa asemassa olevat, kuten kehitysmaat tai naiset, jäävät vaille globalisaation tuomia hyötyjä. Sen vuoksi tarvitaan muutosta. Tämä muutoshakuisuus oli ensimmäinen asia, joka meitä yhdisti. Näkökulmamme oli nimenomaan ihmisen näkökulma: globalisaatio ei ole ihmisten kannalta reilua, koska se ei vastaa ihmisten tarpeisiin, unohtamatta luonnon kestokyvyn rajallisuutta.

Mielestämme globalisaation sosiaalisen ulottuvuuden tulisi olla sellainen, että se edistäisi työllisyyttä, vakaata kasvua ja kehitystä sekä vähentäisi köyhyyttä ja työttömyyttä. Pohdimme sitä, millä tavoin globalisaation tulisi vastata ihmisen tarpeisiin ja teimme ehdotuksia, jotka ulottuvat eri tasoille: globaalitasolle, kansallisvaltiotasolle, paikallistasolle.

Kaikissa muutoksissa tarvitaan poliittista tahtoa, ja sen muodostaminen voi joskus olla vaikeaa. Sen vuoksi näemme ehkä vasta muutaman vuoden kuluttua, onko raporttimme ollut mukana luomassa ja vahvistamassa prosessia, joka muuttaa globalisaation ihmiskasvoisemmaksi. Täällä yliopistolla onkin hyvä muistuttaa, että tutkimus ja kansalaisvaikuttaminen ovat keskeisiä keinoja muutoksen aikaansaamiseksi.

Komissiomme keskeisimmät johtopäätökset koskevat kansallisvaltion roolia, työllisyyden edistämisen tärkeyttä, ihmisten liikkumista rajojen ylitse sekä oikeudenmukaisesti ja johdonmukaisesti toimivan monenkeskisen järjestelmän merkitystä.

Komissiomme viesti on, että kansallisvaltiolla on edelleen keskeinen asema globalisaatiossa, sen ohjaamisessa ja siihen vaikuttamisessa. Kansallisvaltioiden toimet vaikuttavat kansainvälisesti – suurempien tietysti enemmän kuin pienempien. Toisaalta se, miten ihmiset voivat hyötyä tai miten he kärsivät globalisaatiosta, on myöskin pitkälti kiinni siitä, minkälaisessa valtiossa he asuvat. Pidämme erityisen keskeisenä oikeusvaltioperiaatteen toteutumista kansallisvaltiossa, unohtamatta tietystikään demokratiaa ja ihmisoikeuksien kunnioitusta.

Kaksi merkittävintä asiaa raportissamme ovat työllisyys ja ihmisten liikkuminen maasta toiseen. Huoli työpaikoista on yhteinen. Pohjoisen työntekijät ovat huolissaan työpaikkojensa siirtymisestä muualle ja vastaavasti kehitysmaat ovat halukkaita hyväksymään hyvinkin epäreiluja ehtoja suorille ulkomaisille sijoituksille saadakseen työpaikkoja omaan maahansa. Voi hyvin kysyä, miksi työllisyyttä ei ole pidetty yhteisenä kansainvälisenä tavoitteena nykyistä selvemmin. Työllisyyden edistäminen mainitaan monien kansainvälisten järjestöjen perustamissopimuksissa, mutta käytännön työssä se jää helposti muiden asioiden varjoon.

Työllisyyden edistäminen on sekä teollisuusmaiden että kehitysmaiden intressissä. Komissiomme esittää, että kansainvälisissä taloudellisissa järjestelyissä huomioitaisiin keskeisesti työllisyyden edistäminen. Pitäisi tutkia miten eri asiat vaikuttavat työllisyyteen. Taloudellisen kasvun, korkojen ja inflaation lisäksi seurattaisiin myös työllisyyden kehittymistä.

Jo pitkään on vallinnut yhteisymmärrys siitä, että oikeudenmukaisesti toteutettu vapaakauppa on edullista kaikille. Pääoman, tavaroiden ja yhä enemmän myös palvelujen vapaan liikkumisen rinnalle ei ole kuitenkaan tullut ihmisten vapaata liikkuvuutta. Ihmisten vapaan liikkuvuuden kohdalla on olemassa alueellisia järjestelyjä, mutta meillä EU:ssakin on nyt laajentumisen myötä koettu tämä asia vaikeaksi. Suhtautumisessa on ollut korostunutta varovaisuutta. Muutto maasta toiseen on aina haaste sekä muuttajille että kotimaahan jääville perheenjäsenille ja niille, jotka kohdataan uudessa maassa.

Euroopan unionissa on pidettävä kiinni vapaan liikkuvuuden periaatteesta. On kuitenkin hyväksyttävä, että laajentumisen yhteydessä voidaan noudattaa siirtymäaikoja. Samoin unioni ei saa kehittyä linnoitukseksi, johon on vaikea päästä. Yhteisen maahanmuutto- ja pakolaispolitiikan luominen on entistäkin tärkeämpää.

Vaikka ihmisten yli rajan tapahtuva liikkuminen on lisääntynyt paljon, siitä ei ole yleismaailmallisia sopimuksia. Asiassa pitäisi edetä nopeasti, sillä tilanne tällä herkällä alueella ei parane lykkäämisen myötä. Tämän vuoksi pidän erittäin tervetulleena YK:n pääsihteerin asettamaa siirtolaisuuskomissiota.

Ihmisten liikkuminen rajojen yli on paljon enemmän kuin perinteinen siirtolaisuus. Pakolaisuus on pieni osa tätä, koskien kuitenkin miljoonia ihmisiä. Ihmisten salakuljettaminen ja siihen liittyvä rikollisuus on erityisen paha ongelma. Sen lisäksi on perinteistä siirtolaisuutta, asettautumista pysyvästi uuteen maahan. Yhä tyypillisempää ovat lyhyemmät tai pidemmät oleskelut ulkomailla ihmisten elämän aikana. Näiden sääntely on vielä lapsen kengissä. Meidän pitäisi aina muistaa, että kyse ei ole ainoastaan työvoiman liikkumisesta, vaan lähimmäisten liikkumisesta rajojen yli.

Toinen tärkeä kysymys liittyy siihen, miksi ihmiset muuttavat. Useimmissa tapauksissa syynä on työ, eli matkustetaan tai muutetaan työn perässä. Tämä on asia, joka hämmästyttävällä tavalla yhdisti tämän prosessin aikana pohjoisen ja etelän. Huomasimme, että ihmisten reaktiot globalisaatiota kohtaan liittyvät usein nimenomaan työhön. Ihmiset haluavat ansaita elantonsa ensisijassa työllä ja usein tavoitteena on taata omille lapsille parempi tulevaisuus.

Komissiomme vaatimuksena on oikeudenmukaiset kansainväliset säännöt ja solidaarinen globalisaatio. Näennäisesti tasavertaiset säännöt erilaisissa kehitysvaiheissa oleville maille ei vielä takaa oikeudenmukaista lopputulosta. Komissiomme mielestä globaalit säännöt eivät ole tällä hetkellä täysin reilut. Ja ne ovat epäreilut nimenomaan heikompia, kehitysmaita, kohtaan.

Tyypillinen esimerkki tästä on kansainvälisen kaupan säännöt. Suurin kritiikki kohdistuu maataloustuotteiden ja tekstiilien kauppaan. Näillä aloilla monilla kehitysmailla olisi mahdollisuus olla kilpailukykyisiä, mutta teollisuusmaiden tuet ja markkinoillepääsyn esteet, kiintiöt ja tariffieskalaatio, vaikeuttavat tämän edun hyväksikäyttöä.

Kansainvälisen järjestelmän koherenssia ja yhteistyötä on parannettava. Kansallisen tason koordinaation parantamisella voidaan saavuttaa paljon, mutta ei kaikkea.

Samoin on parannettava kansainvälisten järjestöjen edustuksellisuutta ja päätöksentekomekanismeja. Maa ja ääni periaate ei sovi rahoituslaitoksiin, mutta edustuksellisuutta voidaan parantaa esimerkiksi alueellisilla johtokuntapaikoilla.

* * * *

Euroopan unioni on keskeinen toimija globalisaatiossa. Tämä korostuu entisestään unionin saadessa kymmenen uutta jäsenmaata kuukauden kuluttua. Unionissa tehtävät päätökset vaikuttavat niin unionin omiin kansalaisiin kuin kolmansien maiden kansalaisiin unionissa ja unionin ulkopuolella.

Työllisyyden edistäminen on unionin asialistan tärkeimpiä asioita. Työllisyyttä pitäisi parantaa kaikkialla Euroopan unionin, mukaan lukien uudet jäsenmaat, alueella. Perinteisten teollisuustyöpaikkojen siirtyminen halvempien tuotantokustannusten maihin on tuttua meille kaikille. Mielestäni on selvää, että jatkossakin monet yritykset siirtävät toimintaansa halvempien tuotantokustannusten maihin ja vastaavasti uusia kokoonpano- ja muita yrityksiä syntyy runsaasti näihin samoihin maihin.

Haasteenamme ei ole niinkään näiden työpaikkojen säilyttäminen Euroopassa, vaan erityisesti uusien työpaikkojen luominen. Uudet työpaikat pitäisi luoda ennen kaikkea korkean osaamisen sektorille, mutta myös palvelualoille. Keskeisiä keinoja tähän ovat aktiivinen koulutus-, tutkimus- ja työmarkkinapolitiikka. Näiden tukena pitää olla kasvua edistävä talous- ja sisämarkkinapolitiikka. Kansalliset toimet ovat ensisijaisia, mutta unionitason toimilla ja jäsenmaiden poliitikkojen koordinoinnilla on oma merkittävä sijansa.

Euroopan unionin huippukokouksessa Lissabonissa keväällä 2000 hyväksyttiin strategia, jonka ytimenä on vahvistaa kilpailukykyä, pyrkiä täystyöllisyyteen ja tukea sosiaalista yhteenkuuluvuutta. Talouden vakauteen halutaan yhdistää myös taloudellinen dynaamisuus ja sosiaalinen rakennemuutos. Yksi Lissabonin strategian avainosista onkin Euroopan työllisyysstrategia.

Lissabonin strategian toimeenpanossa on vakavia puutteita. Pääsyy on jäsenvaltioissa. Kansalliset talousuudistukset ovat edennet paljon hitaammin kuin Lissabonissa vuonna 2000 päätettiin, ja koko Euroopan kilpailukyky ja työllisyys ovat pahasti tavoitteesta jäljessä. Viime vuoden kolmannella neljänneksellä maailmantalous kasvoi monien arvioiden mukaan nopeimmin kahteenkymmeneen vuoteen - mutta ei täällä Euroopassa.

Strategiat, seurantaraportit ja uudet aloitteet eivät johda mihinkään, jollei niitä myös toteuteta. Euroopan maiden on katsottava tulevaisuuteen ja tehtävä siltä pohjalta tarvittavia päätöksiä. Tässä mielessä viime viikon Eurooppa-neuvoston kokous Brysselissä oli positiivinen. Pääpaino oli nimenomaan aiempien hyvien päätösten toimeenpanossa. Menneisyyteen pitäytyvillä päätöksillä työllisyys ei Euroopassa parane.

Voidakseen tehokkaammin ohjata globalisaatiokehitystä unionin on yhtenäistettävä ulkoisia toimiaan. Näin on erityisesti unionin kehityspolitiikan ja kauppapolitiikan osalta. EU on maailman suurin kehitysavun antaja. Sitä täydentää hyvin Everything But Arms -järjestely, jolla helpotetaan vähiten kehittyneiden maiden pääsyä markkinoillemme. Samaan aikaan meidän tulisi pohtia, miten me muuten kauppapolitiikan keinoin voisimme edistää kansainvälisiä kehitystavoitteitamme.

Unionin kauppapoliittiset toimet tai yhteisen maatalouspolitiikan vaikutukset eivät ole pahimpia esimerkkejä teollisuusmaiden toimista, jotka voivat haitata kehitysmaiden kehitystä. Eivätkä näiden toimien haittavaikutukset ole mitenkään yksiselitteisiä. Pidän kuitenkin tärkeänä, että unionin ulkoista toimintaa kehitettäisiin siten, että se yksiselitteisesti tukisi kehitystä, eikä siinä olisi kehitystä haittaavia elementtejä. Tästä aiheesta on puhunut myös Belgian pääministeri Guy Verhofstad.

* * * *

Kaikista haasteista huolimatta globalisaatio on myös positiivinen voima. Se voisi olla tätä vielä paljon enemmän. Tämä edellyttää kuitenkin muutosta nykymuotoiseen globalisaatioon. Tähän tarvitaan poliittista tahtoa ja globalisaation parempaa ohjausta.

Toivon, että Globalisaation sosiaalisen ulottuvuuden maailmankomission raportti ja siinä esitetyt asiat saavat riittävän huomion kansallisesti ja kansainvälisesti. Raporttia käsitellään jo nyt muun muassa Euroopan unionissa. Raportti on esillä myös YK-järjestelmän eri foorumeilla.

Toivon tämän johtavan ihmiskasvoisemman globalisaation aikaansaamiseen.