Tasavallan presidentti Tarja Halosen puhe Monterreyn kehitysrahoituskonferenssissa 21.3.2002

(muutosvarauksin)

Sovimme YK:n Vuosituhathuippukokouksessa puolitoista vuotta sitten, että ponnistelemme kaikin voimin vapauttaaksemme ihmiskunnan - miehet, naiset ja lapset - kurjuudesta ja äärimmäisestä köyhyydestä. Päätimme puolittaa vuoteen 2015 mennessä niiden ihmisten määrän, joiden on tultava toimeen alle dollarilla päivässä. Nyt meidän on ryhdyttävä toteuttamaan tätä päätöstä.

Vuosituhatkokouksen jälkeen on ehtinyt tapahtua paljon - sekä hyvää että pahaa. Meitä kaikkia järkyttäneet terroriteot pysäyttivät kansainvälisen yhteisön miettimään entistä vakavammin maailmamme tilaa. Vuosituhatjulistuksen viesti kansainvälisen yhteistyön ja yhteisen maailman rakentamisen tärkeydestä on entistä ajankohtaisempi.

Maailmamme on yhteinen ja me kaikki tarvitsemme toisiamme. Jokaisella maalla on ensisijainen vastuu omasta taloudellisesta ja sosiaalisesta kehityksestään. Monet maat tarvitsevat kuitenkin ulkopuolista tukea kehittyäkseen ja tukea niiden on myös saatava.

Maailmanlaajuisen kehitysavun kasvattaminen on välttämätöntä, jotta vuosituhatjulistuksen kehitystavoitteet voidaan saavuttaa. Suomi on sitoutunut 0,7 prosentin tavoitteeseen ja ensi askeleena nostamme apumme 0,4 prosenttiin BKT:sta vuoteen 2007 mennessä.

Tarvitsemme mielikuvitusta, ennakkoluulottomuutta ja luovuutta julkista kehitysapua täydentävien uudenlaisten rahoituslähteiden löytämiseksi. Yksi mahdollisuus voisi olla idea globaalilotosta, jonka mahdollisuuksia selvitellään parhaillaan Suomessa.

Julkinen kehitysapu tai muu vastaava ei voi olla ainoa ratkaisu kehitysrahoituksen haasteisiin. Yli neljä viidesosaa kehitysmaiden saamista ulkomaisista pääomista on yksityisiä. Nyt näistä pääomavirroista hyötyvät vain harvat, taloudellisesti lupaavimpina pidetyt kehitysmaat. Kehitysyhteistyön tehtävänä on auttaa erityisesti vähiten kehittyneitä maita sellaisten olosuhteiden luomisessa, että niillä on mahdollisuus saada investointeja ja rahoitusta myös yksityisistä lähteistä.

Maailman kauppajärjestön tehtävänä on vapauttaa kauppaa, mutta myös tarjota puitteet oikeudenmukaiselle kaupankäynnille. Kehitysmaiden, ja erityisesti vähiten kehittyneiden maiden erityistarpeet huomioidaan monella tavoin WTO-sopimuksessa. Tästä on hyvä jatkaa oikeudenmukaisen kauppajärjestelmän kehittämistä.

Dohan julistuksessa korostetaan kehitysmaille annettavan teknisen avun ja kapasiteetin kehittämisen tärkeyttä kaupan ja investointien alalla. Suomi lisää entisestään tukeaan teknisen avun ohjelmille ja kehottaa kansainvälistä yhteisöä toteuttamaan ripeästi Dohan julistuksessa sovitut toimet.

Mikään apu ei ole riittävää, jos kehitysmaat eivät pääse osallisiksi globalisaation hyödyistä. Kehitysmaiden tuotteilla ja palveluilla tulee olla mahdollisuus päästä teollisuusmaiden markkinoille.

Euroopan Unionin "Everything But Arms"-päätöksen mukaisesti vähiten kehittyneiden maiden tuotteilla on tulliton pääsy EU-markkinoille. Suomi toivoo myös muiden maiden seuraavan EU:n esimerkkiä.

Maan luonnollisin kauppakumppani löytyy usein naapurista. Samalla kun kauppaa vapautetaan maailmanlaajuisesti, olisi myös kehitysmaiden välistä kauppaa lisättävä.

Taloudellinen kasvu ei yksin riitä poistamaan köyhyyttä. Siihen tarvitaan myös demokratiaa, tulojen tasapuolisempaa jakamista ja sosiaaliturvajärjestelmien luomista.

Keskeinen keino köyhyyden voittamisessa on koulutus. Erityisesti tyttöjen ja naisten koulutukseen sijoitetut investoinnit edistävät kehitystä ja vähentävät köyhyyttä. Koulutus auttaa ihmisiä itse parantamaan omia ja yhteisön elinolosuhteita.

Globalisaatio tarjoaa laajempia mahdollisuuksia, lisää vaurautta ja edistää kehitystä. Globalisaatio on edistyksen väline, mutta se on lisännyt myös eriarvoisuutta maiden välillä ja niiden sisällä.

Globaalisaation hallinta edellyttää kansainvälisten järjestöjen, kansainvälisten rahoituslaitosten, kansallisten toimijoiden ja kansalaisyhteiskunnan entistä parempaa yhteistyötä ja kanssakäymistä. YK-järjestelmällä on keskeinen asema tässä työssä.

Kansainvälinen työjärjestö (ILO) on asettanut globalisaation sosiaalisen ulottuvuuden maailmankomission, jonka puheenjohtajana minulla on kunnia toimia yhdessä Tansanian presidentti Benjamin William Mkapan kanssa. Komissiomme tavoitteena on tehdä ehdotuksia siitä, miten mahdollisimman monet ihmiset, kansat ja maat pääsevät osalliseksi globalisaation eduista ja miten mahdollisimman harvat kärsisivät sen haitoista. Komissio ei voi tehdä työtään yksin. Luotan teidän kaikkien apuun ja tukeen tässä työssä.