Tasavallan presidentti Tarja Halosen puhe Pohjois-Irlanti –seminaarissa Helsingissä 9.4.2008

Minulle on suuri ilo puhua tänään tässä korkean tason seminaarissa, jossa käsitellään poliittista kehitystä Pohjois-Irlannissa pitkäperjantain sopimuksen jälkeen ja jossa tarkastellaan mitä rauhanprosessista on opittu. Tämä seminaari on yksi konkreettinen seuraus valtiovierailustani Irlantiin viime marraskuussa. Haluan kiittää Irlannin suurlähetystöä, Iso-Britannian suurlähetystöä ja Suomen ulkoministeriötä tämän tilaisuuden järjestämisestä.

Tämän päivän maailmassa on edelleen monia vaikeita konflikteja. Rauhan aikaansaaminen on usein haastava tehtävä. Siksi on tärkeää, että on olemassa esimerkkejä myös edistyksestä ja onnistumisista. Pohjois-Irlannin rauhanprosessi on juuri tällainen esimerkki.

Huomenna, 10. huhtikuuta, pitkäperjantain sopimus täyttää kymmenen vuotta. Sopimuksen voi nyt nähdä koko prosessin käännekohtana, joka viitoitti tietä kohti rauhallisempaa tulevaisuutta Pohjois-Irlannissa. Se oli tärkeä askel poispäin siitä katkeruuden ja väkivallan kierteestä, joka oli vienyt yli 3 600 ihmisen hengen ja aiheuttanut suunnatonta kärsimystä etenkin siviiliväestölle.

Pitkäperjantain sopimuksen neuvottelut kestivät viisi vaikeaa vuotta, eikä prosessi sen jälkeenkään ole ollut helppo. Alkuvaiheen optimismin jälkeen kävi selväksi, että useita keskeisiä kysymyksiä oli edelleen ratkaisematta, ja prosessi pysähtyikin useaan otteeseen. Sattui myös väkivaltaisia välikohtauksia, jotka palauttivat mieleen synkkiä muistoja ja lisäsivät väestön katkeruutta.

Tämä ei ollut ensimmäinen kerta, kun alueelle yritettiin saada aikaan rauha. Miksi tämä prosessi sitten oli erilainen? Tässä seminaarissa saamme kuulla lisää sen taustatekijöistä.

Rauhan aikaansaaminen Pohjois-Irlantiin on ollut pitkä prosessi, johon monet ihmiset ovat vaikuttaneet. Kaikkien osapuolten on pitänyt olla joustavia ja valmiita kompromisseihin. Kaikkien on myös pitänyt olla avoimia uusille vaihtoehdoille ja näkökulmille, joiden ansiosta prosessi pysyi käynnissä ja oli ylipäätään mahdollinen.

Meidän ei pidä unohtaa eikä aliarvioida tavallisten kansalaisten roolia ja heidän haluaan elää rauhassa keskenään. Monet heistä ovat kokeneet, kuinka väkivalta ja epävarmuus voivat halvaannuttaa yhteiskunnan. Vierailullani Irlannissa sain kuulla positiivisesta ruohonjuuritason toiminnasta, missä katoliset ja protestanttiset naiset yhdessä järjestävät päivähoitoa lapsilleen. Tällainen toiminta voi vaikuttaa suuresti prosessin menestykseen.

Koska naisilla on monissa yhteiskunnissa tärkeä rooli perheiden jokapäiväisen elämän järjestämisessä, naiset voivat olla voimakkaita muutostekijöitä ja itseluottamuksen rakentajia eri ryhmissä. Tässä yhteydessä haluan myös korostaa, kuinka tärkeä YK:n naisia, rauhaa ja turvallisuutta koskeva päätöslauselma 1325 on. Se sitoo kaikkia maailmanjärjestön jäsenvaltioita ja määrittelee kauaskantoiset tavoitteet naisten roolille. Suomessa ollaan viimeistelemässä kansallista toimenpideohjelmaa päätöslauselman toteuttamiseksi.

Kansainvälisellä yhteistyöllä ja avulla voidaan vaikuttaa tärkeällä ja positiivisella tavalla konfliktien hallintaan. Voi olla hyödyllistä, tai jopa välttämätöntä, nojautua puolueettomaan kolmanteen osapuoleen, joka voi hoitaa asioita, joita konfliktin osapuolet eivät voi luottaa toisilleen. Me suomalaiset olemme tietenkin tyytyväisiä siitä, että Pohjois-Irlannin rauhanprosessiin on ollut myötävaikuttamassa useita suomalaisia. Heitä ovat edeltäjäni presidentti Martti Ahtisaari sekä kaksi tämän seminaarin puhujaa, vanhempi valtiomies Harri Holkeri ja prikaatinkenraali Tauno Nieminen.

* * *

Keskustellessani presidentti Mary McAleesen ja pääministeri Bertie Ahernin kanssa viime marraskuussa ehdotin, että Pohjois-Irlannin rauhanprosessi — kuten kaikki onnistuneet rauhanprosessit — on dokumentoitava ja sitä on analysoitava huolellisesti, jotta sen kokemuksia ja siinä syntynyttä osaamista voidaan hyödyntää muualla maailmassa. Tämä voi auttaa muiden konfliktien ratkaisussa.

Pitää toki muistaa, että jokainen konflikti on omanlaisensa. Yhdessä tilanteessa toimiva ratkaisu ei välttämättä toimi toisaalla. Positiiviset tulokset toimivat kuitenkin esimerkkeinä siitä, kuinka arka tilanne voi yhteistyön kautta johtaa kestävään ratkaisuun, josta kaikki hyötyvät. Tämä voi rohkaista muidenkin konfliktien osapuolia käymään neuvottelupöytään. Onnistunut rauhanprosessi on näkyvä osoitus siitä, että rauha on mahdollista saavuttaa.

Kyky tehdä kompromisseja ja ymmärtää yhteistyön edut ovat onnistumisen kannalta keskeisiä tekijöitä. Pohjois-Irlannissa kumpikaan osapuoli ei ollut päässyt lähemmäksi alkuperäisiä tavoitteitaan vuosikymmentenkään kiivaan konfliktin jälkeen; sen sijaan jatkuva kriisi oli syössyt siviiliväestön pelkoon ja kärsimykseen ja halvaannuttanut alueen talouden.

Kaikessa rauhanrakentamisessa on tärkeää varmistaa, että vähemmistöt kokevat oikeutensa turvatuiksi. Tämä on nähty muun muassa Kosovossa. Kaikilla on oltava mahdollisuus vaikuttaa siihen, mihin suuntaan yhteiskunta on kehittymässä. Erimielisyyksiä tietenkin aina syntyy, mutta se kuuluu normaaliin politiikkaan ja demokratiaan.

Yhteiskunta voi pysyä jakautuneena vielä pitkään väkivaltaisuuksien päättymisen jälkeenkin. Yhdistyminen vaatii usein paljon työtä, sillä konflikteista jää ihmisille syviä traumoja. Onnistunut prosessi edellyttää vahvaa tahtoa tehdä sovinto, parantaa haavat ja edistää poikkiyhteisöllisiä hankkeita. Tässä kansalaisyhteiskunnan toimijat voivat olla avainasemassa.

Yleensäkin meidän on hyvä huomata, että tiellä kohti yhteiskunnallista rauhaa ja tasapainoa voi olla monia käytännön hankaluuksia. Pitkään jatkuneissa konflikteissa koko yhteisö voi jakautua rakenteellisesti kahtia. Yhtenä esimerkkinä tällaisen tilanteen välttämisestä haluaisin mainita vuoropuhelun israelilaisten ja palestiinalaisten naisten välillä. Tätä hanketta vetää YK:n naisten kehitysrahasto UNIFEM.

* * *
Lopuksi haluan onnitella kaikkia pohjois-irlantilaisia urheasta etenemisestä kestävän rauhan tiellä. Näytätte esimerkkiä maailman muille konfliktien repimille alueille.