Tasavallan presidentin puhe Heikki Waris -seminaarissa ja Kaupunkisosiaalityön opetus- ja tutkimusklinikan avajaisissa Vuosaaren Vuotalolla 25.10.2001

(muutosvarauksin)

Ihmisellä on ikävä toisen luo. Meillä ihmisillä on tapana kasaantua suuremmiksi yhteisöiksi. Eikä siis ole ihme, että kaupungit ovat kuuluneet jo vuosituhansien ajan ihmiskunnan historiaan. Me suomalaiset olemme kyllä suhteellisen nuoria kaupunkilaisia. Suomalaisessa yhteiskuntapoliittisessa keskustelussa kaupunkia tai kaupunkilaistumista onkin sitten pidetty vieraana, vähän ongelmallisena asiana.

Kun tämän seminaarin päivänsankari professori Heikki Waris syntyi täsmälleen sata vuotta sitten eli 25.10.1901, Suomi oli hyvin maatalousvaltainen maa. Mutta muutos oli jo tapahtumassa. Maamme oli teollistumassa. Kaupunkien tehtaat tarvitsivat työvoimaa. Maaseudun vähäväkiset muuttivat leivän perään ja kaupungit kasvoivat.

Helsingissä Pitkänsillan pohjoispuolelle syntyi työläisyhteiskunta, jossa eri puolilta maata tulevat ihmiset loivat yhdessä paikalla kauemmin asuneiden kanssa uuden kulttuurin. Heikki Waris ymmärsi kasvavan suurkaupungin eräänlaiseksi sulatusuuniksi, jossa hänen sanojaan lainatakseni ulkoa muuttaneet maalaiset muuttuivat parin sukupolven aikana kaupunkilaisiksi. He integroituivat ja omaksuivat tuon ajan urbaanin kulttuurin. Professori Waris korosti usein tutkimuksissaan juuri kulttuurin muutosta.

Heikki Wariksen tämän päivän aihepiirin kannalta keskeinen tutkimus oli kaksiosainen Työläisyhteiskunnan syntyminen Helsingin Pitkänsillan pohjoispuolelle. Sen ensimmäinen osa oli myös historian väitöskirja ja se kuvaa työläisyhteiskunnan väestöä, muuttoliikettä, väestön lisääntymistä ja kulttuuria kodeista kapakoihin. Tutkimuksen toisessa osassa kuvataan sitten ympäristön vaikutusta väestön kehitykseen, terveyteen ja sairauteen.

Heikki Waris oli hyvä tutkija. Hänen tutkimusmenetelmänsä oli tuohon aikaan poikkeuksellisen monipuolinen. Hän käytti rinnan kolmea historiantutkimuksen ja sosiologian menetelmää: historiallista, tilastollista ja "elämänkerrallista" menetelmää. Professori Waris suosittelikin usein "kokonaisvaltaista tutkimusotetta". Hän siis kelpaa hyvin tutkimuslaitoksen ikoniksi.

Heikki Waris ei vain tutkinut, hän myös opetti. Hän oli paitsi Helsingin yliopiston ensimmäinen sosiaalipolitiikan professori 1940-luvun lopussa, hän oli jo vuonna 1942 aloittanut Yhteiskunnallisessa korkeakoulussa sosiaalihuoltajien koulutuksen opettaja. Hän ei siis ollut vain tutkijoiden kouluttaja vaan käytännön sosiaalityön ammattitaidon kohottaja.

On tänäänkin tärkeää, että sosiaalityön ammatti ei toimi vain vakiintuneiden käytäntöjen tai tekijän oman arvion varassa. Muutosten maailmassa tarvitaan sosiaalityötä, joka kuuntelee tieteellisen tutkimuksen kriittistäkin arviointia. Ihmisiä, jotka ovat halukkaita uudistumaan yhteiskunnallisten kysymysten ja ihmisten tarpeiden muuttuessa. Me tarvitsemme tutkijoita ja sosiaalityöntekijöitä, jotka ovat valmiita avoimeen vuoropuheluun ihmisten kanssa ja jotka ennen kaikkea jaksavat ja uskaltavat kantaa eettistä vastuuta ammatillisen työn vaikutuksista.

Sen vuoksi on tärkeää, että sosiaalityön ammatin kehittämiseksi luodaan sellaisia yksiköitä, joissa sekä opetus että tutkimus pääsevät mahdollisimman läheiseen kosketukseen ihmisen arjen kanssa. Sieltä sosiaalipoliittinen kehitys saa käyttövoimansa ja tavoitteensa. Ja jos hyvin käy, se ei paranna vain sosiaalityötä vaan vahvistaa ihmisiä itseään toteuttamaan unelmansa ja muuttamaan tätä yhteistä maailmaamme paremmaksi.

Ystäväni Heikki Waris oli myös yhteiskunnallinen vaikuttaja. Hänen mielestään kansan eheyttäminen oli mahdollista juuri sosiaalisen oikeudenmukaisuuden kautta. Nykyajan akateemista sosiaalipolitiikoista poiketen Heikki Waris osallistui ihan politiikan tekemiseen. Hänhän oli lyhyehkön kauden sosiaaliministerinä (1957-58) ja sittemmin laajastikin kansainvälisessä sosiaalipolitiikassa YK-järjestelmän piirissä.

Opin ihailemaan vuosien mittaan Heikki Wariksen moniulotteista toimintaa. Tutustuin häneen perustettaessa Pakolaisapua Suomeen. Mutta hänellä riitti mielenkiintoa yhtä lailla Kalliolan toimintaan kaupunginosassani Helsingin Kalliossa kuin setlementtitoimintaan laajemmaltikin. Tästä kansalaisjärjestötoiminnasta on oma esityksensä tässä seminaarissa, joten en puutu siihen lähemmin. Sen sijaan on ehkä aiheellista muistuttaa, että Heikki Waris oli ammattiyhdistysliikkeessä tukijana ja vähän sovittelijanakin.

Tällaista avarakatseisuutta ja monipuolista osaamista tarvitaan tämän päivän Suomessa. Erityisesti Helsingissä ja muissa suurissa kaupungeissa eletään jatkuvan kasvun ja muutoksen aikaa. Monikulttuurisuus ei ole vain Suomen eri osien tapojen ja traditioiden yhteensovittamista urbaaniin elämäntapaan, vaan se on merkinnyt kielten ja kulttuurien valtaisaa kasvua. Yhdessä globalisaatioksi kutsutun ilmiön kanssa se on ollut meille kaikille todellinen muutos.

Kulunutta vuosikymmentä tullaankin ehkä kutsumaan yhdeksi 1900-luvun muutoksen vuosikymmenistä. Ihmiset muuttivat maalta kaupunkeihin ja pohjoisesta etelään. Suomi koki sekä hurjan taloudellisen laman että uuden nousun, tietotekniikan läpimurron ja yhteiskunnan kansainvälistymisen. Ihmisille se on merkinnyt mahdollisuutta aikaisempaa suurempaan hyvinvointiin ja menestymiseen, mutta myös riskiä joutua aiempaa pahempiin vaikeuksiin. Se on merkinnyt uutta haastetta sekä maalla että kaupungeissa.

Olen erittäin iloinen siitä, että olemme tänään avaamassa Helsingin Vuosaaressa kaupunkisosiaalityön opetus- ja tutkimusklinikkaa. Vaikka Helsinkiä voitaneen edelleenkin pitää kansainvälisesti vertaillen suhteellisen tasapainoisesti kehittyneenä ja turvallisena kaupunkina, on täälläkin nähtävissä kaupungin sosiaalinen jakautuminen hyvä- ja huono-osaisten alueisiin. Olen itse ollut aikoinani parikymmentä vuotta Helsingin kaupunginvaltuustossa. Kaupunki kehittyy ihmisten toimesta. On erittäin tärkeää, että kykenemme luomaan sellaisen kaupungin, joka pystyy integroimaan eri tekijät rikkaaksi mutta sosiaalisesti tasapainoiseksi yhteisöksi. Tämä edellyttää samanlaisen pohjoismaisen tasa-arvon omaksumista oli sitten kyse kaavoituksesta, liikennepolitiikasta tai sosiaalitoimesta. Se merkitsee ihmisten erilaisuuden ymmärtämistä, ja meissä kaikissa olevan ihmisyyden arvokkuuden kunnioittamista.

Samalla kun tuon valtiovallan tervehdyksen tähän tilaisuuteen haluan sanoa julki kannatukseni ajatukselle, että tätä laitosta tullaan kutsumaan Heikki Waris-instituutiksi. Sydämelliset menestyksentoivotukseni alkavalle työlle.