Tasavallan presidentti Tarja Halosen puhe Naisjuristit – Kvinnliga jurister ry:n 60-vuotisjuhlaseminaarissa Helsingin yliopistolla 11.11.2005

Tänä vuonna useat järjestöt ovat viettäneet 60-vuotisjuhliaan. Yhdistysten perustaminen maassamme nopeasti viime sotien jälkeen oli selvä osoitus kansalaisyhteiskunnan elinvoimasta, ihmisten henkisestä vahvuudesta ja yhteenkuuluvaisuuden tunteesta yhteisten asioiden hoitamiseksi. Suomi oli koko Euroopan tavoin tuolloin uuden aikakauden ja uuden elämän edessä.

Muutosten tuulet ja vaikuttamisen mahdollisuudet tunsivat myös ne 32 naisjuristia, jotka perustivat Justitia-kerhon, josta vuosien kuluessa kehittyi tänään juhlaansa viettävä Naisjuristit – Kvinnliga jurister yhdistys. Tämä tapahtui itse asiassa aika myöhään, sillä ensi vuonna tulee kuluneeksi sata vuotta siitä, kun ensimmäinen nainen suoritti Suomessa oikeustieteellisen loppututkinnon. Agnes Lundellin jälkeen vielä useiden vuosikymmenten ajan vuosittain valmistuneiden naisjuristien määrä pysyi vähäisenä. Justitia-kerhon perustamisvuonna 1945 valmistui Helsingin oikeustieteellisessä tiedekunnassa kuusi naista. Nykypäivän nuoret naiset ovat siirtyneet vähemmistöstä enemmistöön: viime vuonna valmistui lähes neljä ja puolisataa juristia, joista yli puolet oli naisia.

Naisten ja miesten sijoittuminen työmarkkinoille ei ole tasaista. Se näkyy myös juristien keskuudessa. Suuri osa oikeustieteellisen tutkinnon suorittaneista työskentelee valtion palveluksessa. Naisille valtio on keskeinen työnantaja.

Tämän päivän tilannetta vasten on vaikea uskoa sitä, että jokseenkin päivälleen kahdeksankymmentä vuotta sitten, marraskuussa 1925, eduskunta käsitteli hallituksen esitystä laiksi naisen kelpoisuudesta valtionvirkaan. Lakia pidettiin tarpeellisena, koska tuolloin vallitsevan käsityksen mukaan julkinen toiminta kuului miehille, vaikkei voimassa ollut lainsäädäntö kieltänytkään naisten pääsyä valtion virkoihin. Naisia oli ”sukupuolensa estämättä” nimitetty erivapausmenettelyssä vakinaisiin virkoihin. Kuitenkaan tuomarinvirkoihin tai tehtäviin, joissa käytettiin tuomiovaltaa, ei erivapauksia ollut myönnetty.

Naisen kelpoisuus tuomarinvirkaan oli keskeinen kiistanaihe esityksen eduskuntakäsittelyssä. Hallitus nimittäin esitti, ettei nainen olisi kelpoinen tuomarinvirkaan, johon kuului velvollisuus johtaa puhetta julkisissa oikeudenistunnoissa.

Kansanedustaja Miina Sillanpää kritisoi esitystä purevin sanakääntein. Hänen mukaansa tuomarinvirat haluttiin sulkea pois naisten ulottuvilta kuvitelluilla käsityksillä naisen luonnonlaadusta, tunteellisuudesta, vähäisestä harkintakyvystä ja loogisen ajattelun puutteista.

Valitettavasti en voi sanoa silloisten epäluuloisten asenteiden kokonaan kuolleen sukupuuttoon. Miina Sillanpään tuolloin eduskunnassa lausumat sanat – ”Yleisen mielipiteen tarvitsee vielä paljon muuttua, ennen kuin nainen Suomessa tunnustetaan tasa-arvoiseksi ei vain teoriassa mutta myös käytännössä” - ovat mitä suuremmassa määrin paikkansa pitävät vielä tänäkin päivänä vaikka kuulummekin sukupuolten välisen tasa-arvon suhteen maailman huippumaihin.

Mutta meilläkään naisten osuus yhteiskunnallisista päätöksentekijöistä ei vastaa vielä naisten osuutta väestöstä eikä ole läheskään oikeassa suhteessa heidän koulutustasoonsa eikä pätevyyteensä. Epätasa-arvo on paitsi yksilöä kohtaan väärin, myös kansallisten resurssien tuhlaamista. Tämän pitkään jatkuneen, mutta mitä ajankohtaisimman epäkohdan korjaamiseksi tarvitaan sekä tehokkaita viranomaistoimia että kansalaisrohkeutta ja –aktiivisuutta.

Pääministeri Matti Vanhasen hallitus hyväksyi vajaa vuosi sitten tasa-arvo-ohjelman, jonka tavoitteena on naisten määrän lisääminen taloudellisessa ja poliittisessa päätöksenteossa. Suomen menestyminen perustuu resurssiemme tehokkaaseen hyödyntämiseen yhteiskunnan kaikilla lohkoilla. Siihen kuuluu, että naiset voivat osallistua yhdenvertaisesti miesten kanssa yhteiskunnalliseen ja taloudelliseen päätöksentekoon niin politiikassa, julkishallinnon palveluksessa, yksityisellä sektorilla kuin etujärjestöissä.

* * *

Samapalkkaisuudenkaan tavoite ei ole vielä toteutunut. Olemme kaukana siitä, että naiselle ja miehelle maksettaisiin samasta työstä sama palkka. Naisten ja miesten väliset perusteettomat palkkaerot ovat työelämän keskeinen tasa-arvo-ongelma. Naisten ja miesten keskimääräiset palkkaerot ovat pysytelleet pitkään suhteellisesti samalla tasolla. Itse asiassa euromääräisesti erot ovat jopa kasvaneet 1990-luvun lopusta lähtien. Osa palkkaerosta selittyy työelämän sukupuolenmukaisella segregaatiolla, osa muilla tekijöillä osan jäädessä selittämättä.

Eduskunta hyväksyi viime keväänä tasa-arvolain kokonaisuudistuksen. Palkkatasa-arvoon pyritään meillä tasa-arvolain lisäksi samapalkkaohjelmalla. Tavoitteen saavuttamiseen pyritään nyt ensimmäistä kertaa kolmikantaisesti yhdessä työmarkkinajärjestöjen kanssa. Nämä ovat erittäin tärkeitä toimia tasa-arvoisuuden toteuttamiseksi.

Lopputuloksen saavuttamiseksi tarvitaan myös yksilötason muutoksia. Rekrytoinnissa, nimittämisessä ja ylentämisessä päättäjä voisi varmistaa sukupuolten tasapuolisen kohtelun esimerkiksi ajatuskokeella, jossa hän miettii sitä, toivoisiko hän puolisoaan tai omaa lastaan kohdeltavan niiden periaatteiden mukaisesti, joiden perusteella hän itse on päätöstään tekemässä. Moni isä on kasvanut vahvaksi tasa-arvoihmiseksi tyttärensä kautta.

Sukupuolten eriarvoisuus näkyy useilla muillakin tavoin. Yksi äärimmäisistä eriarvoisuuden ilmenemismuodoista on naisiin kohdistuva väkivalta. Tämän vuoden elokuussa julkaistussa Oikeuspoliittisen tutkimuslaitoksen ”Suomalaiset väkivallan uhreina 1980 – 2003” -tutkimuksessa on väestökyselyjen avulla selvitetty laajasti väkivallan uhriksi joutumista.

Tutkimus on mitä mielenkiintoisin ja antaa vakavaa pohtimisen aihetta. Tutkimuksen mukaan naisten kokema perheväkivalta olisi vähentynyt parin viimeisen vuosikymmenen aikana. Erityisesti fyysiseen vammaan johtanut perheväkivalta olisi vähentynyt. Tämä olisi hieno edistysaskel.

Kehityskulku ei ehkä ole kuitenkaan ollut niin yksiselitteisen myönteinen kuin ensivaikutelma antaisi aiheen olettaa. Tutkimuksentekijät pohtivat mahdollisen muutoksen syitä. He kysyvät, ovatko suomalaiset miehet vähentäneet väkivaltaista käyttäytymistään parin vuosikymmenen aikana. Onko perhe-elämä muuttunut siten, että perheissä ei esiinny yhtä paljon ristiriitoja kuin aikaisemmin? Vai onko ihmisten arkielämän rakenne kehittynyt siten, että tilaisuudet perheväkivallan esiintymiselle ovat vähentyneet, sillä yhä suurempi osahan suomalaisista asuu yksin, jolloin on mahdollista, että tämä muutos selittäisi perheväkivallan laskua?

Tutkijat päätyvät siihen, ettei miesten väkivaltainen käyttäytyminen naisia kohtaan ole vähentynyt erityisen merkittävästi. Suomalaiset naiset kohtaavat arkielämässään edelleen miehiä, jotka lyövät tai hakkaavat heitä. Osa naisista seurustelee ja asuu tällaisen miehen kanssa, mutta entistä harvempi menee naimisiin tai perustaa perheen väkivaltaisen miehen kanssa; ja entistä useampi nainen eroaa tällaisesta ihmissuhteesta.

Ennen naisen paikan väitettiin olevan nyrkin ja hellan välissä. Tänä päivänä yhä useampi nainen pyrkii välttämään parisuhdeväkivaltaa itsenäisin ratkaisuin. Väkivallalta nainen ei kuitenkaan näytä kokonaisuudessaan välttyvän itsenäisempien elämänvalintojensa avulla. Samaisen tutkimuksen mukaan nimittäin naisiin kohdistuva väkivalta on siirtynyt kodista työpaikalle. Työpaikkaväkivallasta on tullut 20 viimeisen vuoden aikana naisten yleisin väkivaltatilanne.

Naisten ja miesten tasa-arvon keskeisiä alueita on nimenomaan työelämä. Sen lisäksi, että tasa-arvoisen palkkauksen saavuttaminen ei ole edennyt, näyttää työelämään liittyvän muitakin vakavia tasa-arvoa uhkaavia tekijöitä. Naisiin kohdistuva väkivalta on kansainvälisissä ihmisoikeusasiakirjoissa ja pääministeri Matti Vanhasen hallituksen ohjelmassa tunnistettu sukupuolten välisen tasa-arvon ongelmaksi. Nämä yhdessä antavat perusteet odottaa, että kansalliseen väkivallan vähentämisohjelmaan sisällytetään selkeät tavoitteet ja konkreettiset toimenpide-ehdotukset naisiin kohdistuvan väkivallan vähentämiseksi.

Uskon itse, että meidän tulee muutoinkin kaikin keinoin pyrkiä ihmistenvälisten erimielisyyksien ratkaisemiseen väkivallattomin keinoin. Tämä auttaisi vähentämään sekä naisiin kohdistuvaa väkivaltaa että estämään tyttöjen ja naisten ajautumista miesten perinteisesti käyttämiin voimakeinoihin.

Toinen sukupuolten välisen tasa-arvon ja ihmisoikeuksien tasapuolisen toteutumisen kannalta aktiivisia toimia vaativa rikollisuuden muoto on ihmiskauppa. Euroopan yhdentyminen ja itäisen Euroopan rajojen avautuminen sekä erittäin suuret taloudelliset erot maiden välillä ovat mahdollistaneet kukoistavan ja taloudellisesti erittäin kannattavan järjestäytyneen kansainvälisen rikollisuuden, jonka pääasiallisina uhreina ovat lapset ja naiset.

Suomalaisten viranomaisten toimintaa ja lainsäädäntöämme on arvosteltu. Olemme saattaneet rikoslakimme entistäkin tarkemmin vastaamaan kansainvälisiä sitoumuksia. Myös viranomaiset ovat parantaneet valmiuksiaan torjua ihmiskauppaa. Mutta eri syistä johtuen maassamme on aikaisempaa enemmän prostituoituja, jotka työskentelevät järjestäytyneen rikollisuuden ehdoilla. Lisäksi maamme kautta kulkee naiskaupan uhreja muihin maihin. Meillä on erityinen vastuu tämän rikollisuuden torjunnassa ja sen vuoksi ihmiskauppaan ja prostituutioon on puututtava tehokkain keinoin. Rikosoikeudelliset keinot ovat välttämättömiä, mutta eivät ainoita tai riittäviä.

Valtioneuvosto hyväksyi tämän vuoden elokuussa ihmiskaupan vastaisen toimintasuunnitelman, jossa ensimmäistä kertaa esitetään kattavia toimenpiteitä ihmiskauppaa vastaan Suomessa. Ihmisoikeusnäkökulmasta laaditun toimintasuunnitelman keskeinen lähtökohta on uhrien nopea tunnistaminen ja auttaminen.

Ihmiskaupan tunnistaminen ei ole helppoa. Kaupan kohteena olevat uhrit eivät välttämättä edes tiedä matkan alkuvaiheessa joutuvansa prostituoiduiksi tai orjuutta muistuttavaan työhön. Ihmiskaupan uhreille tulee tarjota palveluja yksilöllisen tarpeen mukaan. Myös tietämyksemme Suomeen kohdistuvasta ihmiskaupasta samoin kuin maassamme harjoitetusta organisoidusta prostituutiosta ja parituksesta ovat edelleen puutteellista.

Uskon, että moni meistä loukkaantui ja epäili erehdystä kun maamme nimi ilmestyi kansainvälisiin raportteihin. Ihmiskaupan ja prostituution torjuminen edellyttävät toimivaa kansallista ja kansainvälistä yhteistyötä viranomaisten ja muiden toimijoiden välillä. Torjuntatyötä ja rikosten uhrien auttamista vaikeuttavat useat erilaiset tekijät, joista yksi on se, ettei ole aina selvää, onko kyse laittomasta maahantulosta vai ihmiskaupasta. Ihmiskaupan uhria ei myöskään välttämättä auta se, että hänet palautetaan pikimmiten kotimaahansa.

Avainasemassa tällaisen rikollisuuden torjumisessa ovat myös toimet, joilla vähennetään uhriksi joutumista lähtömaissa ja kysyntää kohdemaissa. On ehkä ollut yllättävää, että tasa-arvoon pyrkivässä pohjoismaisessa hyvinvointivaltiossa on niin suuret markkinat maksullisille seksuaalipalveluille. Tämän päivän tilanne kertoo omalla tavallaan siitä, kuinka kaukana me olemme vielä sukupuolten välisestä tasa-arvosta. Meidän on siis pyrittävä vaikuttamaan mielipiteisiin ja tehtävä selväksi, että suomalainen yhteiskunta tuomitsee ihmisten seksuaalisen hyväksikäytön.

* * *

Olen pahoillani, jos olen pilannut jonkun läsnäolijan juhlamielen puhuessani liiaksi sukupuolten välisen tasa-arvon tiellä olevista haasteista. Se ei ole tarkoitukseni, sillä on myös syytä iloon ja pieneen ylpeyteenkin niistä edistysaskelista joita on saatu aikaan niin omassa maassa kuin maailmallakin.

Naisjuristit – Kvinnliga Jurister on vahva esimerkki naisten verkottumisesta. Verkottumisen muodot ja tavoitteet ovat muuttuneet ajan kuluessa. Se tarkoittaa, että naisjärjestöjen on oltava ajan tasalla pystyäkseen vastaamaan tämän päivän naisten tarpeisiin ja haasteisiin.

Yhdistyksen tarkoituksena on naisjuristien yhteistoiminnan edistäminen, ammatillinen kehittäminen, taloudellisten etujen valvominen sekä naisten tasa-arvon ja yhteiskunnallisen aseman parantaminen. Nämä tavoitteet ovat tänä juhlavuotenakin mitä ajankohtaisempia.

Haluan kuitenkin muistuttaa siitä, että kun nykypäivän nuoret juristinaiset ovat siirtyneet vähemmistöstä enemmistöön, heiltä myös odotetaan paljon enemmän. Uskon, että juristikunnan aiempaa tasapainoisempi sukupuolirakenne luo mahdollisuuksia uudistaa myös juristikuvaa yleensä. Se voi vahvistaa uudenlaisen juristisukupolven ja juridiikan syntyä. Globaali maailma tarvitsee kätilön, joka auttaa synnyttämään todellisuusherkän vahvan oikeusvaltion ja kansainvälisen yhteisön uuden liiton puolustamaan ihmistä ja luontoa.

Toivotan yhdistykselle parhainta onnea ja sen luottamusjohdolle sekä kaikille jäsenille menestystä yhteisten asioittemme hoitamisessa.