Tasavallan presidentti Tarja Halosen puhe eduskunnassa 1.3.2012

(muutosvarauksin)

Toimikauteni tasavallan presidenttinä on päättymässä. Kiitän Suomen kansaa ja sen edustajia saamastani tuesta tehtäväni hoitamisessa kuluneen kahdentoista vuoden aikana.

Olemme tehneet yhdessä paljon työtä suomalaisten ja laajemmaltikin paremman maailman puolesta. Tuloksia on toki saatu aikaan, mutta kärsivällisyyttä on joutunut itse kukin oppimaan. Epäonnistumiset tai muut kielteiset asiat saattavat tapahtua hetkessä, kun sen sijaan myönteinen kehitys on tuskastuttavan hidasta.

Alkaneella vuosituhannella on tapahtunut jo WTC-tornien tuho ja terrorismin nousu sekä Irakin sota. Afganistanissa taistellaan yhä. Aseellisia yhteenottoja valtioiden sisällä ja niiden välillä on tapahtunut ympäri maailmaa. Lähi-idän tilanne on entistä vaikeampi. Luonnonmullistuksia tsunameista maanjäristyksiin, tulviin ja äärimmäisiin kuivuuskausiin on tullut toistuvasti. Finanssikriisit ovat muodostuneet uutisten jokapäiväiseksi osaksi.

Tämänkö piti olla se uusi parempi vuosituhat?

Ihminen voi muuttaa asioita myös parempaan. Vuoden 2000 Yhdistyneiden kansakuntien Millennium-huippukokous sekä hyväksytyt vuosituhatjulistus ja vuosituhattavoitteet ovat mielestäni rohkaiseva esimerkki kansainvälisen yhteistyön voimasta. Vuosituhattavoitteet ovat osoittautuneet toimivaksi välineeksi äärimmäisen köyhyyden poistamisessa ja laajemmaltakin sosiaalisen oikeudenmukaisuuden vahvistamisessa.

Kansainvälisen työjärjestön (ILO) asettama globalisaation sosiaalisen ulottuvuuden maailmankomissio vahvisti samaa työtä vuonna 2004 esittämällä suuntaviivat oikeudenmukaisemmasta globalisaatiosta ja sen paremmasta hallitsemisesta. Säällisen työn merkitys ihmisen hyvinvoinnille löydettiin uudelleen. Käsitys kansallisvaltion tarpeettomuudesta globalisaatiossa todettiin vääräksi. Päinvastoin todettiin yksimielisesti, että reilun globalisaation ohjaamiseksi tarvitaan vahvoja, lähinnä Pohjoismaita muistuttavia valtioita. Huoli kansainvälisen finanssiarkkitehtuurin valvomattomuudesta aiheutuvasta riskistä on myös osoittautunut valitettavan todeksi.

Tämän vuoden tammikuussa raporttinsa jättänyt YK:n pääsihteerin asettama kestävän kehityksen korkean tason paneeli esitti oman, yksimielisen suosituksensa. Jo nyt annetut kommentit antavat aiheen uskoa, että maailma näyttää olevan kypsä siirtymään pelkän talouskasvun hamuamisesta sellaiseen vihreään talouteen, jossa kasvu on sinänsä tervetullutta, mutta sen on oltava sosiaalisesti oikeudenmukaista ja mahduttava luonnon asettamiin reunaehtoihin.

Maailma elää kriisien keskellä. Meidän tulisi pystyä näkemään samanaikaisesti, mikä on pitkän aikavälin yhteinen oikea suunta ja sopeuttaa päivittäiset ratkaisut siihen. On opittava näkemään sekä luonnonarvot että inhimilliset voimavarat oikealla tavoin. Naisten vaikutusmahdollisuuksien parantaminen globaalisti samoin kuin nuorten mukaan saaminen on kestävän kehityksen edellytys.

Toiminta globaalitasolla on nykyään Suomessakin kansainvälisen politiikan arkea. Se ei kuitenkaan vähennä lähialueemme ja naapuruussuhteiden painoarvoa. Naapurit ovat jokaiselle tärkeitä. Myös Euroopan unioni edellyttää jäseniksi pyrkiviltä, että niiden välit naapurimaihin ovat kunnossa. Sekä taloudellinen että muu yhteistyö on sekä yksilöille että yhteiskunnalle eduksi.

Lähialueellamme yhteistyö on syventynyt Itämeren ympärillä. Lukuisten vanhojen virallisten tapaamisten lisäksi on Suomen aloitteesta syntynyt ympäristöyhteistyöhön painottuva Baltic Sea Action -huippukokous ja -verkosto. Tämän toimintamallin vahvuutena on, että Itämeren alueen valtiot toimivat yhteistyössä paitsi keskenään myös kansalaisjärjestöjen ja yritysten kanssa. Toivon, että Itämeri-projektimme säilyy elinvoimaisena jatkossakin.

* * *

Suomi on osa maailmaa, mutta juuri tämä maa ja sen kansa on meidän erityisellä vastuullamme. Olen omalla toiminnallani pyrkinyt edistämään johdonmukaisesti tasa-arvoa suomalaisessa yhteiskunnassa. Tietenkin tähän liittyy monia haasteita.
Tuloerojen kasvu näkyi jo vuosituhannen vaihteessa. Jostain syystä sitä ei joko haluttu tunnistaa tai kyetty tunnistamaan riittävästi. Viime vuosina Suomi onkin sitten ollut niitä perinteisesti pienten tuloerojen maita, joissa nyt tuloerot ovat kasvaneet jyrkimmin. Muutos on ollut suuri ja siitä tulee kantaa huolta. Tuloerojen aiheuttama eriarvoisuus on levinnyt laajasti muillekin elämän osa-alueille.

Yhteiskunta kehittyy pitkin syklein. Meidän on oltava valppaita havaitsemaan jo muutoksen heikotkin signaalit. Tämä pätee sekä sosiaaliseen että taloudelliseen hyvinvointiin, mutta myös muuhun yhteiskunnalliseen keskusteluun ja ilmapiiriin. On inhimillisesti väärin purkaa pohjoismaista hyvinvointiyhteiskunnan perustaa, joka on lisäksi tuonut Suomelle kansainvälistä kilpailukykyä.

Toisaalta tasa-arvo on edistynytkin, vaikka se ei tapahdu hetkessä. Pidemmän ajan kuluessa ajattelutavat muuttuvat ja esimerkiksi sukupuolten tasa-arvo on nyt tullut luonnolliseksi lähtökohdaksi, jota ei enää tarvitse erikseen perustella. Niin suomalaisessa yhteiskunnassa kuin kansainvälisestikin naisia on tullut monille paikoille, joilla heitä ei aikaisemmin ollut. Tässä kehityksessä olen itsekin osaltani ollut mukana.

Käydyt presidentinvaalit vauhdittivat keskustelua alueellisesta eriarvoisuudesta Suomessa. Lähtökohtana tulee olla koko maan kehittäminen alueellisia erityispiirteitä kunnioittaen. Suomi on kokonaisuus, jonka alueet ja niiden hyvinvointi riippuvat toisistaan. Alueellisessa kehityksessä tarvitaan myös alueiden omaa tahtoa ja kykyä hyödyntää omia vahvuuksiaan. On tärkeää saada liikkeelle koko maan inhimilliset voimavarat. Ja uudistuksissa on kuultava riittävästi kansalaisia, joita muutokset koskevat. Itse olen pitänyt hyvänä, että presidentti matkoillaan tutustuu laajasti maan eri osiin.

Jo ulkoministerinä pyrin edistämään sitä, että Suomi ratifioisi ILOn alkuperäiskansoja koskevan yleissopimuksen. Ratifioinnissa ei valitettavasti vieläkään voitu edetä.

Tasa-arvon piiriin luen myös monikulttuurisuuden ja kaikenpuolisen syrjimättömyyden. On kannettava huolta siitä, että suvaitsemattomuus ja suoranainen vihapuhe tuntuvat aivan viime aikoina yleistyneen. Kohteena eivät ole vain maahanmuuttajat vaan muutkin vähemmistöt. Viime kädessä vastuussa syrjinnän torjumisesta ovat viranomaiset, mutta vastuu siitä on laajempikin. Se kattaa kasvatuksen, viestinnän, työelämän ja muitakin toimintaympäristöjä. Samalla tulijoiden kotoutumista on parannettava ja kulttuurien ja uskontojen vuoropuhelua on edistettävä. Myös jokainen ihminen voi omalla kohdallaan miettiä, miten hän voisi edistää syrjimättömyyttä.

Vähemmistökulttuurit ja vähemmistöjen käyttämät kielet ovat maallemme rikkaus. Suomen väestö ei ole kovin suuri ja sen kielivähemmistöt ovat suhteessa vielä pienemmät. Niistä on pidettävä hyvää huolta. On tärkeää, että ruotsin kielen asema toisena kansalliskielenämme turvataan ja ruotsin kieltä puhuvien kielelliset oikeudet toteutuvat hyvän hallinnon mukaisesti. Perustuslain suoja koskee yhtä lailla saamen kieliä, romanikieltä ja viittomakieltä. Myös karjalan kielen asema on nyt lainsäädännössä tunnustettu.

Iso osa ihmisoikeustyöstä ei näy koskaan suoranaisesti julkisuudessa. Olen käynyt kuluvan virkakauteni ajan jatkuvaa vuoropuhelua kansalaisyhteiskunnan kanssa eri tavoin: Olen tavannut lukuisia kansalaisjärjestöjä, etujärjestöjä, ammattiyhdistysliikettä ja uskontokuntien edustajia. Olen pitänyt tärkeänä osoittaa näin sekä henkilökohtaista että instituution kiinnostusta yhteiskuntamme monimuotoisuutta kohtaan. Asioihin voidaan vaikuttaa monin eri tavoin, ja tulokset voivat näkyä ehkä vasta paljon myöhemmin.

Julkisesti näkyvänä esimerkkinä tästä työstä ovat olleet järjestämäni 20 presidenttifoorumia – aiheiden kirjo on ollut laaja ulkopolitiikasta suomalaisen yhteiskunnan kehitykseen, ympäristökysymyksistä historiaan ja kulttuuriin. Viimeinen, tammikuussa järjestetty foorumi käsitteli nuorten ajatuksia tulevaisuudesta. Keskustelu nosti esiin jo itsekin useaan kertaan lausumani huolen nuorten syrjäytymisestä ja kasvaneesta eriarvoisuudesta. On pidettävä huolta niistäkin, jotka eivät pysy muiden vauhdissa mukana. Olen iloinen siitä, että myös tuleva tasavallan presidentti kiinnitti asiaan huomiota ja lupasi puuttua asiaan.

* * *

Tänään ovat tulleet voimaan perustuslain muutokset. Tasavallan presidentin toimivaltaa on määritelty jonkin verran uudelleen. Vaikka ulkopolitiikan johtamista koskevat säännökset säilyvät samoina, muutokset tulevat korostamaan tasavallan presidentin ja valtioneuvoston hyvän yhteistoiminnan merkitystä. Tärkein yhteistyöfoorumi on tasavallan presidentin ja ulko- ja turvallisuuspoliittisen ministerivaliokunnan (UTVAn) yhteiskokous. Nyt on kirjattu lakiin se jo vakiintunut käytäntö, jonka mukaan myös tasavallan presidentti voi tehdä aloitteen yhteiskokouksen koolle kutsumiseksi.

Niin juristi kuin olenkin, niin on myönnettävä, että kaikki ei kuitenkaan ratkea lakipykälillä. Perustuslain muutosten jälkeen nousee yhä tärkeämmäksi se, millainen halu ja kyky yhteistyöhön on keskeisten valtioelinten ihmisillä: tasavallan presidentillä, eduskunnalla ja valtioneuvostolla. Toivon, että yhteistyön, yhteydenpidon ja tiedonkulun välttämättömyys ymmärretään.

Tasavallan presidentti on yhden hengen instituutio, joka on perustuslain mukaan siis koko kansan presidentti. Poliittisesti on toisin. Jokainen virassaan aloittava joutuu tekemään työtä tuon aseman eteen. Itse olen halunnut olla koko kansan presidentti. Toinen puoli riippuu kansasta itsestään. Kaikkia ei voi miellyttää ja kritiikkiä on kestettävä. Kansan yhteistä etua on ajettava ja tarvittaessa asettauduttava heikomman puolelle. Suhtautuminen kansan enemmistön valitsemaan presidenttiin osoittaa myös demokratian kunnioittamista. Vielä kerran sydämelliset kiitokset koko Suomen kansalle.

* * *

Esitän seuraajalleni parhaan onnen ja menestyksen toivotukset. Toivotan hänelle voimia, viisautta ja kärsivällisyyttä vaativassa tehtävässään Suomen ja sen kansan parhaaksi. Toivon hänen saavan kaiken tarvitsemansa tuen ja avun.

Toivotan koko kansakunnalle onnea ja menestystä.